Vaipparalli ja muita ylikierroksia

Tadaa! Tätä on odotettu! KAUAN ja innolla. Välillä lievällä epäuskollakin. Äkkiseltään vois ajatella, että pyykkikoneen asentaminen toimintakuntoon on ihan pala kakkua, eikö? Tarvitaan sähköä, vesi- sekä poistoletku. Mutta nyt ollaan kehitysmaassa, joten matkassa oli monta mutkaa. Vesi EI ensinnäkään tule paineella, mikä johtaa siihen, että koneet täyttyy äärimmäisen hitaasti ja pesuainetta jää helposti lokeroon. Ja se on asia jolle ei kerta kaikkiaan voi mitään. Suoraan hanasta ei tule lämmintä vettä lainkaan, enkä ole vakuuttunut, että koneet lämmittäisi veden riittävän kuumaksi vaippojen pesua ajatellen. Mutta tilanne on mun valvovan silmän alla. (Josta on suuri hyöty koska mulla on valtava tietämys kaikesta tekniikasta ja LVI-puolesta sekä kestovaippailusta yleensäkin) Joka tapauksessa… Viimeinkin ne pyykkikoneet toimii ainakin melkein täydellisesti. Niinpä laitettiin pyllyt kestovaippojen suojiin! Siis aivan ihanaa! Vaipat otettiin vastaan SUURELLA kiitollisuudella ja innostuksella. Olin erittäin iloinen kun katsoin näiden naisten kasvoja, sitä kuosien ihastelua ja niitä iloisia hymyjä. Se kiitoksen määrä mitä tuli… Sanoinkuvaamatonta <3 Kiitos vielä teille kaikille naisille, jotka olitte mukana toteuttamassa tätä hyvää tekoa. Toivoisin, että voisitte nähdä tämä kiitollisuuden ja ilon jota sain täällä todistaa! ASANTE SANA <3 Olkaa ylpeitä itsestänne J

Kiitos Jenni <3 Siinä taittuu kuosit osaavissa käsissä...

Ja tässä puolestaan vähän vähemmän osaavissa....

Kiitokset myös tälle taiturille :)

Josko jatkossa vähän vähemmän näitä.... (Tämän kasan hinta oli n. 75€ jos oikein muistan)

Ja tilalle vähän enemmän näitä.

Hankin vaipoille säilytysmekanismin ja pyrin tekemään kaiken mahdollisimman helpoksi. Haluamme, ettei tämä ole hetken huuma ja siihen todellakin uskon. Olen nyt useisiin kertoihin opastanut kuinka vaippoja käytetään ja pestään. (Minähän se lapsettomana tiedän mistä puhun!) Ja ainakin äkkiseltään sanoisin, että käyttö ja liotuspuoli hoituu hyvin. Pyykkikoneet siis toivon mukaan pesee puhtaaksi asti. Kuivatuskaan ei ole näillä helteillä ongelma. Sadekausi on eri asia, mutta onneksi koneissa näytti olevan kunnon kuivatusmahdollisuus. Hyvä kanadalaiset. ;) Aluksi naiset hieman arasteli vaippojen laittoa. Mutta jo seuraavana päivänä sain todeta, että vaipat todellakin olivat käytössä ja tarvetta olisi uudelle vaippakuormalle ja harkkahousuille (jotka on suurta huutoa!) Vauvalassa on kuitenkin yli 20 pienokaista, joten kylläpä niitä kuluukin! Noh, uuden kuorman osalta on pieniä suunnitelmia jonnekin kevään korvalle. Katsotaan, katsotaan.

Näin saadaan pysymään vaipat järjestyksessä. :)

Tällä viikolla Mograssa kävi myös ravitsemustyöntekijöitä punnitsemassa kaikki vauvalan muksut! Luvassa voisi olla pientä sponsoroitia äidinmaidonkorvikkeiden muodossa paikallisen sairaalan taholta. Lisäksi paikalle pömähti oikein mukava amerikkalainen vapaaehtoistyöntekijä. Päätettiin ulkoiluttaa vauvoja kun kerran oli kaksi reipasta käsi-jalkaparia. Otettiin pienet vauvat selkään sekä toiset mokomat rattaisiin ja lähdettiin kävelylle. Oli erittäin mukavaa ja pienokaiset ihastuksissaan. Jossain vaiheessa väsymys otti jokaisesta ylivallan. Mutta oltiinpa näky J Kaks mzungua hikoilee hillittömässä helteessä neljän paikallisen pienokaisen kanssa. Juomatauko oli tarpeen, joten käytiin tämän tytön asunnolla koko lauman voimin. Siinä kun käpsyteltiin hikikarpalot otsalla takaisin niin naureskeltiin niille fleecevilteille, jotka vauvoille olisi pitänyt pukea KAIKEN muun lisäksi. LÄMMIKKEEKSI tietenkin.  Me lähinnä riisuttiin ylimpiä kerroksia pois ennen lähtöä. Ja tässä on muuten asia jota en opi ymmärtämään. Vauvat ylipuetaan niin että ne hikoilee koko ajan. Toppavaatteita sisällä, villapaitoja, todellista kerrospukeutumista ja fleecehuopia, vaikka mittari näyttää + 30 Cº!? Mutta se on tässä kulttuurissa niin syvällä, että näitä tuulimyllyjä vastaan onkin melko uuvuttavaa taistella. Näin on heille opetettu ja siinä pysytään. Piste. Siinäpä on kuulkaa länsimaisen mirkun turha naputtaa, että mitä ihmettä tämä on? Mä tyydyn vain vauvoilta riisumaan ylimääräisiä kerroksia pois ja kuivaan hikikarpalot päästä. Oon kyllä miettiny, että voisin vielä yrittää asiasta puhua ja kantaani perustella. Ehkä voisin vetää sairaanhoitaja/terveydenhoitaja-kortin esiin. ;) Mutta noh, Tuija teki samaa työtä VUODEN ja edelleen näiden kaikkien vaatteiden lisäksi on tarpeellista käyttää LÄMPÖPUHALLINTA, ettei piltit palellu.

Joseph testaa harkkahousuja

Jokainen punnittiin ja kaikilta mitattiin olkavarren ympärys. Terveydenhoitaja tykkää tästä :)

Vielä muutakin kuin vaippoja ja Mograa. Olin viime lauantaina niin kuollut perjantain ilottelusta, että kapusin sängystä ylös vasta kolmelta hieman tutisten. Luulin, että tähän se mun eloni sitten jää. Mutta ei. Heräsin eloon kunnolla vasta sunnuntaina, hissun kissun tokikin. Mutta kyllä kenen tahansa naama ois muuttunu harmaasta takaisin normaalin valkoiseksi kun saa juoda aamukahvia (PALJON!) kauniin aurinkoisessa säässä värikkäässä puutarhassa kera ihanan brunssin. Nautin. Siitä sai kosolti puhtia uuden viikon aloitukseen J Ja tämä viikko menikin melkoisella haipakalla tämän vaipparallin kanssa.

Avokonttorimme

Kera kahvin ja kukkien

Kannussa puhdasta vettä ;)

NAMS!

Uusi tuttavuus: Lichi.

HEERKKUA!

Katse ylös :)

Polte luontoon ja safarille roihuaa vahvana sisällä. Siispä onnittelin itseäni siitä, että olen vielä alle kolmekymppinen ja oho, varasin 3 päivän telttailusafarin Masai Maraan. Ei hajuakaan millaisia TOISIA IHMISIÄ sinne lähtee mukaan. Tästä voi siis tulla todellinen seikkailu, kuten safareista aina. Joulun aikaan olikin puhetta, että jokaisella safarilla on oma tarinansa. Mikä se on tällä kertaa, se jää nähtäväksi. Kettu kuittaa ja kumartaa. 

-elsa

This is Africa and I love it, part. 1

Jo jonkin aikaa oon halunnu käsitellä kulttuuria ja elämää täällä, arjen monia juttuja. Sen koko kirjoa iloineen ja suruineen. Afrikka on paikka, jonka kulttuuriin, arkeen ja elämänrytmiin yksi hullaantuu, toinen vähän ihastuu ja kolmas ahdistuu. Mitä se elämä täällä oikeesti on ja mikä ihme mua tänne vetää kerta toisensa jälkeen? Ne on ne arjen pienet asiat, se tietty elämän kiihkeä syke yhdessä slowly by slowly -meiningin kanssa ja se värienkirjo. Sekä fyysisesti, että vertauskuvallisesti. On asioita, mitkä hämmentää, ilahduttaa, koskettaa ja myös niitä, jotka saa hakkaamaan päätä seinään tai sais, jos niihin ei asennoidu. Tällä samaisella otsikolla varustettuja tekstejä tulee tippumaan pitkin kevätlukukautta. :)

KAUPUNGISSA... Jos katsoo katukuvaa kaupungissa, voi yhdellä silmäyksellä nähdä hyvin monenlaista elämänkirjoa... Ihmisiä on laidasta laitaan! Pukumiehiä, kerjäläisiä, nuoria, vanhoja, huolettomia... Eikä ole mikää ihme jos törmäät miljoonakaupungissa vuoheen tai lehmään keskellä katua. Suurin osa ihmisistä ei erityisemmin ravaa eteenpäin ainakaan mun silmissä, mutta se pelkkä ihmisten paljous ja niiden (sekä autojen ym. kulkupelien) välissä puikkelehtiminen tuo tutinan tuntua. Ei täällä siis ihmisillä mihinkään kiire ole, vaan lungisti edetään JOUSTOPOLVIN. Kiitos Martsu, että annoit nimen tälle kävelytyylille :) Rentoa menoa, johon suorittaja ei pysty ;) Mulle on muutaman kerran paikalliset huomauttanut, että kävelen kauhean lujaa. Mihin on kiire? Ja se on totta, onhan mulla aina tukka tötteröllä! Mä hiihdän metrin pari edellä ja joudun taistelemaan itseni kanssa, että pystyn laittamaan tassun toisen eteen raaaauhallisesti... Joskus kadulla oikein kiinnitin siihen huomioita, että viipotan kaikkien ohi.

Arkea Nakurussa. Kuva: Kenia 2011

Tässä sitä kulttuurien välistä eroa. Homoseksuaalisuus on täällä rangaistava rikos, mutta samaa sukupuolta olevien käsi kädessä kulkeminen ei ole osoitus homoseksuaalisuudesta. Kuva: Uganda 2007

MAASEUTU. Täällä se elämänkirjo on sitten toisenlaista. Teiden varsilla on kaunista maisemaa, hökkeliä ja savimajaa, savannia, seepraa ja apinaa. Sitten keskellä asfaltoitua tietä matka tyssää, kun paimentoilainen menee tien yli satapäisen laumansa kanssa släpärit jalassa (kaikes rauhas, rekkojen ym. odottaessa tyynesti) ja masaifiltti päällä. Mukana vain pelkkä risu, jolla ajoittan viuhdotaan eläimiin vauhtia. Kaduilla on pienen pientä kiskaa, joka ei Suomessa saisi hygieniapassia, eikä ikäpäivänä lupaa toimia. Silti täällä niistä myydään melkein mitä vaan; limsaa, vettä, purkkaa, karkkia, puheaikaa, kortteja tai vaikkapa elektroniikkaa tai vanteita. Ja millaisiin pinoihin täällä saadaankaan kaikki! Niiiiin on särmää. Ja pienen kaupungin tai kylän "SUPERMARKET" ei oo mikään monen sadan neliön tavarataivas. Maalattia on ihan hyvä ja hyllyillä on tarjolla vain ne välttämättömimmät. Ja sehän riittää. PS: Myönnän kuitenkin että jos oikein pitkään käy vain kuvailemani kaltaisissa supermarketeissa ja suorittaa lappupesuja, niin ison ostoskeskuksen saippuahyllylläkin voi seota :D

Tomaatit pinossa. Kuva: Uganda 2007

Potut poikineen laitettu esiin. Kuva: Uganda 2007

Kaupan tuotteet tuotu esiin. :)

Meidän lähikiska Kampalassa. Kuva: Uganda 2007

Mpigin suurin ostoskeskus. Kuva: Uganda 2007

Tuotevalikoimaa Mpigin Supermarkista. Kuva: Uganda 2007.

Liikenneruuhka valtatiellä. Kuva: Kenia 2011.

Liikennekulttuuri, hyvässä ja pahassa. Matkustaminen paikasta A paikkaan B ottaa aikansa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. (Yleensä enemmän) Matkan tekoa hidastaa ruuhkat, huonot tiet ja valtaväylillä yleiset onnettomuudet. Matkalla on aikaa nauttia maisemista, nähdä afrikkalaista elämää ja miettiä syntyjä syviä. Sellainen tekee ihmiselle toisinaan hyvää. Voit kuluttaa helposti aikaa vain ihmettelemällä sitä elämän ja ihmisten määrää. Ruuhkahuippuja joka tapauksessa riittää, eikä tosiaan ole ihme, jos joudut istumaan autossa tunti tolkulla kymmenen kilometrin tähden. (Jalan olisit jo perillä) Mutta ei hätää, voit kuitekin samalla shoppailla, sillä autojen välissä myyntituotteitaan esittelee lukuisat katukauppiaat. :) Ainakin kaupungissa, mutta toisinaan myös maaseudulla. Voit ostaa päivän lehden, hassun hatun, vaatteita, matkamuistoja, siivousvälineitä, erotuomarin pillin tai vaikkapa kalan, marsun tai koiranpennun. Edelleen jaksan hämmästellä ja ihmetellä mitä kaikkea on tarjolla.

Ja mitä laitetaan? Kuva: Uganda 2007.

Miten ois kala? Kuva: Tansania 2013

Tai esim. pölyhuiska? Kuva: Kenia 2011

MATATU tai DALLADALLA eli 14 paikkaiseksi kulkupeliksi muutettu Hiace. (Tansaniassa dalladalla, tulee siitä kun rahastaja huikki hintaa "dollar-dollar"). Jos liikut matatulla saat varautua siihen, että aina on tilaa yhdelle ihmiselle tai kanalle. Vaikka sun silmiin kulkuneuvo olisikin niin täynnä, että erinäisiä raajoja tunkeutuu ikkunasta ulos ja rahastaja roikkuu auton ulkopuolella. Siellä matkustaa sulassa sovussa pankkiiria ja kaupanmyyjää tai vaikkapa maalta kaupunkiin matkaava mirkku. Ja kyllä, tilaa on. Itsekin tässä hiljakkoin istuin matatussa 1/3 oik. reidestä penkillä. Eli toisin sanoen kyyristelin kuin kyykkypaskalla ikään... :D Onneksi en joutunut kuin muutaman kilometrin etenemään näin, mutta tuli ainakin jonkinasteinen reisitreeni samalla.

Matatussa on tunnelmaa. Kuva: Uganda

BODABODA eli se mopotaksi tai jonkin sorttinen ruohonleikkuri. Tällä veikeällä kulkupelillä pujottelet näpsäkästi ruuhkassa henkilö- ja kuorma-autojen seassa... Polvet toisia autoja viistäen. Kätevää! :) Toimivaa nopeusmittaria ei ole yhdessäkään vempeleessä. Kuskeilla kypärät (ainakin Keniassa), mutta matkustaja ei sellaista tarvitse, sillä suojaahan se kuskin kypärä sinuakin. Ja sitä paitsi. Tukka menis huonosti. (Tuulen tuiverruksessahan kampaus yleensä säilyy tosi hyvin ;) )

Ihan hyvin kyytiin mahtuu tuplamzungut :) BTW: Martsun eka bodabodakyyti :)

Tuosta nuin... Hyyyvin sopii.

Ja mekkoloisen kanssakin onnistuu :)

"PIKA"JUNA. Tai tuttavallisemmin, juna. Aikataulut on lähinnä suuntaa-antavia. Älä siis lähde matkaan kiireellä, vaan seikkailumielellä. Ja VR nostaa sen jälkeen pisteitä sun silmissä ;) Yön yli "kiitävä" juna hyrksyttää sut uneen kuin vauvanvaunut ja ravintolavaunu tarjoilee harmaata kahvia sekä epämääräsiä nakkeja. Silloin tällöin listalla voi olla myös ruokamyrkytys, joka sisältyy lipun hintaan. Vessareissut voi olla lievää extremeä ja samalla voit harjoitella tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Kymmenen pistettä jokaisesta reikään täydellisesti osuneesta pissasta. (Oon ihan mestari tässä jo) Aamun sarastaessa nauti luontoelokuvasta ja roiku puoliksi ulkona junan ikkunasta. Näet kyliä, kuulet lapsien huutoja ja saat seurata miten pitkään ne jaksaa juosta junan rinnalla, kun nytkähdetään asemalta liikkeelle. Ja junalla riittää pituutta... Parasta on kun näet kuinka juna kaartaa mutkassa. Martsun kanssa oltiin eri puolilla junan ikkunoissa kytiksellä ja huudeltiin "KAARTAA", jotta toinen sai rynnätä omalta puoleltaan katsomaan :)

"KAARTAA"  <3

Voit katsella elokuvaa myös junan ikkunasta sillä välin kun juna hyrskyttelee omassa tahdissaan kohti määränpäätä.

BUSSI. Voit valita myös bussin, jolla pääset sutjakkaasti noin 14 tunnissa paikasta toiseen. Vaihtoehdoissa on päiväbussi, mutta jännitystä elämäänsä kaipaava voi valita yöbussin. (Tosin uusi laki on kieltänyt yöbussit, koska ne aiheuttaa niin paljon onnettomuuksia. Tämä osio alkaa olla siis historiaa...) Yöbussin valitseminen ei takaa sitä, että pystyt rennosti nukkumaan kyydissä... Hurjat ohitukset, pilkkopimeä yö, saunalyhtyä muistuttavat valot, tööttäykset sekä äkkinäiset ohjausliikkeet yhdistettynä surkeisiin teihin pitää huolen siitä, että saatat elää omassa painajaisunessasi. Jos edellä ajaa tankkiauto, jonka persuukses lukee "DANGER! PETROLEUM", niin ehkä hetken joudut hakemaan sitä seikkailuhenkeä ;) Musta se kyllä oli kiva kokemus, mutta ymmärrän kyllä Martsun tuskan! Eihän  se tosiaankaan ole paras vaihtoehto, mutta silloin talouspoliittiset syyt pakotti moiseen kyytiin. Tuija kertoi, että yhdessä yöbussissa oli kuskin vieressä istunut tyyppi, jonka työnkuvaan kuului tökätä kuskia jos se alkas nuokkua. Mietin, että kumpi on parempi vaihtoehto: Bussi jossa on ko. tyyppi vai bussi jossa ei ole.

Yöbussimatka lähenee loppuaan. Auringon noustua voi viimein nukahtaa. Kaverin olkapää on paljon parempi kuin niskatyyny :) Söpikset <3

14h bussimatkan aikana hyvät unenlahjat "nopeuttaa" matkan kulkua. Tosin sillon voi missata tärkeitä elokuvia...

Ohjelmanumero. Elokuvaa katsomassa bussin ikkunasta.

VESITAKSI. Harvemmin tarjolla oleva vaihtoehto, mutta oikein kätevä Niilillä :) Toimii myös monissa Euroopan kaupungeissa, kuten Amsterdamissa.

Vesitaksin taksa oli verrattain kallis.

Vesitaksin kyydistä nauttimassa Niilillä. HUOM! Batman-byysat <3

Se liikenteestä.

KUN KAIKKI EI OO NIIN JUSTIINSA. Jotenkin pidän ihan älyttömästi siitä, miten pienistä ilon voi saada, eikä kaiken tarvi olla täydellistä ja fiiniä. Eipä se niin väliä jos paidas on reikä, sukat on eri paria ja kengätkin riekaleina. Tai jos niitä on vaan yksi. Se on parempi kuin ei mitään. Jos sataa, voi ihan hyvin vetää muovipussin pään suojaksi. Tai tehdä jätesäkkiin kolme reikää ja pukea sen. Ei se nyt oo niin justiinsa. Shakkia tai tammea voi pelata pullonkorkeilla ite tehdyllä laudalla, totta kai. Polkupyörän renkaan vanne on oikein oiva kapistus pyöritettäväksi kepillä. Ja mehupurkeista voi askarrella autoja tms. Niin kuin Yrpä ja Illukin ruukas askarrella kaikenlaista televisioruudun sisäpuolella.

Monster Truck ugandalaisittain. Kuva: Uganda 2007

Slummin lapsoset pelailemassa.

Yksikin on ihan riittävästi. :) Kuva: Uganda 2007

Nämä on vielä täysin käyttökelpoiset :)

This is Africa and I love it.

-elsa

Vellikellon soiton aikaan

Nyt ajattelin taikoa esiin lyhyen ja kuvapainotteisen tekstin Matharen slummikoulusta. Eli kävin siellä kuvailemassa vähän videomatskua sillä ajatuksella, että Tuija voi niitä Suomessa esitellä mahdollisille yhteistyökumppaneille. Tämä oli itseasiassa vasta mun toinen visiitti koululla, sillä koululaiset oli joulun aikana tietenkin lomilla. 

Mitään uusia ja mullistavia kuulumisia ei ole, mutta pääsin näkemään lounastunnin ryysiksen... Eli kun vellikello soi, niin nopeat syövät hitaat. Ruokaa ei riitä kaikille 900 lapselle, vaan ne saa jotka on hyvässä paikassa jonossa. Osalla saattaa olla mukana jokunen kolikko, että saa hakea välipalaa ellei ruokaa riitä. Mutta toisilla ei ole sitäkään. Miettikääpä millaista on istua jossain koulutustilausuudessa just ennen lounastaukoa, kun nälkä kurnii mahassa, eikä oikein jaksa enää keskittyä. Mä ainakin oon niin perso ruualle, että hyvin reippain askelin tassuttelen ruokajonoon (keskituntinopeuteni ruokalaan suunnistaessa on 6,5 km/h) ja mähän syön niin että napa ruskaa... Koko rahan edestä. Veikkaan, että menis kuppi nurin jos ruoka loppuis nenän edestä. Eikä sitä enää jaksaisi keskittyä siihen koulutuksen antiinkaan.

Muutama minuutti ennen lounastuntia...

Ruokajonossa on tungosta ja läheinen tunnelma

Kuppi per lärvi... Niille joille riittää

<3

Pojat odottaa kuumeisesti omaa maissista ja pavuista koostuvaa annostaan.

Toivon mukaan meidän yhdistys saa aikaan sen, että jokainen näistä lapsista saa koulussa lämpimän aterian. Ja jokainen opettaja saa palkkansa kuukausittain. Siinä kaksi tärkeää asiaa, joilla voidaan tarjota näille pienille mahdollisuus päästä ulos slummeista. Ja jos sitten vielä saataisiin vihkoja, kyniä, kumeja ja VALOT joka luokkaan. Siinä on vähän tavoiteltavaa... 

PS: Eka aidosti lyhyt teksti ;)

-elsa