Pahoittelut sivujen veivaamisesta. Petyin tuohon vuodatukseen ja sen tylsyyteen. Paljon kivemman blogin sain luotua tänne ja ainakin omasta mielestä tää oon visuaalisesti miellyttävämpi. Ja täällä on paljon enemmän ominaisuuksia ku vuodatuksessa. Tuntuu paremmalta käyttää. Jatketaan siis täällä! :) Siirsin kuitenkin nuo toiset tekstit tänne koska suljen vuodatuksen. Tosin sitähän EI voi itse tehdä.
Noh, jospa nyt pienen päivityksen tekisin tässä samalla. Ihana viikonloppu takana! Oon ehtiny rentoutua, mutta myös touhaalla soppelisti. Kävin siis muutaman vuoden tauon jälkeen ratsastamassa! Mehän varattiin Ugandaan yön yli kestävä ratsastusvaellus jossa pitäisi pystyä ratsastamaan 4-5h/vrk. Siispä treenaamaan. Ja ihanaahan se oli ja hevosen käsittelytaidot on vielä tallessa. Ratsastustaitoja ei liiemmin ole koskaan ollutkaan. Mutta se tuska tuli mun polvista. Ei hajuakaan millä saan ne kestämään koko matkan kun reilun tunnin käynti aiheutti sen etten meinannu päästä vihlonnan takia kunnialla alas satulasta. :/ Tosin vanhasta muistista sanoisin että kipua helpottaa liike, esim. kevennetty ravi. Sitä on siis syytä olla luvassa... Varmuuden vuoksi hankin kyllä polvituet jos ne jotain pelastais... Ja onneksi sain lainaan minichapsit ettei oo sääret ruvella. :D Mietin kyllä että mihin oon itteäni laittamassa... Pitäs nimittäin siinä edellisenä päivänä laskea Niilin kosket ja jos yhtään oikein muistan niin sen jälkeen saattaa olla yks jos toinen paikka vähän rempallaan :D
Mutta aika näyttää ja lähtö lähenee. Huh, en tajua! Kolmen viikon päästä tähän aikaan oon jo KENIASSA <3 I-H-A-N-A-A-!
Kuulemisiin! Ja toivottavasti pidätte tästä blogista enemmän. Ainakin mua se enemmän miellyttää... :) Tosin saatan vielä intaantua muuttelemaan jotain koska vaihtoehtoja on NIIN paljon ;)
Tarinoita turuilta ja toreilta (suurimmalti osalta Afrikasta tällä hetkellä). Kynä on alle kolmekymppisen naishenkilön käsissä. Tarinaa putoaa matkojen myötä, ehkä jopa arjesta.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
Raappanaa laidasta laitaan
Kuulostelin tuossa Raappanan uusinta
Tuuliajolla levyä taas vaihteeksi autossa.... Voi että mä diggailen sen
sanotuksia! Pakko heittää parit lainit tänne, sattuu kattokaas niiiiin
sopimaan mulle nyt ;)
ja sä teit mitä suunnittelit
täytyy tehdä miltä tuntuu mitä pitää
ilman toimintaa saa aikaa mitää
kaikki oli mukan matkassani viimeks kun tarkistin
...
ja mä haluan nähdä ja kokea
en vain loputtomiin asioita hokea
en jämähtää paikoilleen
(Kauas pois)
Ja
tuo kappale kuulosti maailman parhaalta biisiltä Zanzibarin rannoilla
semmosen pikku pikku hiprakan vaikutuksen alaisena. No okei! Kyllä me
tiedämme totuuden, mutta siitä huolimatta... se oli hieno juttu :)
Seuraava päivä ei ollu hieno juttu. :S Muistoissa silti elää se hetki,
tähtitaivas ja tämä biisi :)
Aika kulkee eteenpäin laukaten
Nykyhetki pian muisto kaukainen
En haluu miettiä päivittäin
Mitä joskus tein
Tai mitä jätin tekemättä
Pidetään yhtä, ja yhteyttä
Kukapa ei kaipais päiviin hyvää täytettä
Kroppaan vettä takkaan sytykettä
Hyvän elämän lähdettä
Onko ketään kotona
Hyvä jos on
Ruumis sielulle pelkkä kuori on
Sytytän sisälleni nuotion
Nykyhetki pian muisto kaukainen
En haluu miettiä päivittäin
Mitä joskus tein
Tai mitä jätin tekemättä
Pidetään yhtä, ja yhteyttä
Kukapa ei kaipais päiviin hyvää täytettä
Kroppaan vettä takkaan sytykettä
Hyvän elämän lähdettä
Onko ketään kotona
Hyvä jos on
Ruumis sielulle pelkkä kuori on
Sytytän sisälleni nuotion
Aika matkaa ja
Me sen mukana
Mennään minne vaan
En voi muuta kun keskittyy
Muuten eksyy, siihen en voi vaikuttaa
Me sen mukana
Mennään minne vaan
En voi muuta kun keskittyy
Muuten eksyy, siihen en voi vaikuttaa
(Aika matkaa)
Tulkoon vaik räntää ja vettä ja lunta
ja kääntyköön vaakatasoon
sanon soronoo,
ennustakoon kylmintä talvee tuhanteen vuoteen
sanon soronoo
soronoo
soronoo
(Soronoo)
Mutta
vaikka Raappana on musta ihana niin kyllä vähästä voi hyvä mies mennä
yhden naisen mielestä pilalle! Uusin Sateen ropinaa video oli musta niin
surkea ja tyylitön etten jaksanu ees kattoo sitä loppuun. Kelasin sen
lopulta sinne viimeisiin sointuihin ja toivoin jotain "kikkaa/käännettä"
mut sama perseen heilutus jatkui koko 3 min 56 sec. min. Boring. Mä
siis just katoin sen enkä nyt pystynyt olemaan kirjottamatta siitä! :D
Jotain hyvääkin... oli siinä videos sentään koira. Ja se oli
musta-valkonen. Ja siinä oli muita kivoja kuvia mut liikaa persettä mun
makuun. Ei yhtään Raappiksen tyyliä. Kiitos ja anteeksi. Olen shokissa.
Edelleen. Täytyy nukkua yön yli. Ehkä selviän. Otan Diapamin. Tai juon
kännit. Joku päivä voin antaa Raappanalle anteeksi. Ehkä.
No
mutta se siitä, mä meen voitelemaan haavojani ja tyrehdytämään mun
sielun verenvuotoa peiton alle... ilman Diapamia ;) Joudun myös ehkä
sulattelemaan hieman sitä että rikoin tänään Lumiasta näytön ja laitoin
1200 eskon edestä laskuja maksuun. Ja tilasin rokotteita itelleni 160
eskon edestä. (Ei paskempi sijoitus)
Olipa asiaton postaus... niin ku on muijakin ;)
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Toinen jalka lentokoneessa?
Huh huh... Nyt se on tehty vaikka lujille
ottikin. Nimittäin "muutto" tai oikeammin asunnon tyhjäys joka oli
edellytys koko lähdölleni. Viime sunnuntaina luovutin hieman haikeana
avaimet tyhjään kaikuvaan kotiini saapuville vuokralaisille jotka kyllä
lupasivat pitää mun kodista hyvän huolen ja maksaa vuokransa ajallaan.
;) Ei se silti mitään ihan helppoa ollu... tuo koti on mulle rakas ja
mulla on piiiitkähkö penni kiinni siinä joten toivoa sopii että asunto
on yhtä hyvässä kunnossa palatessani. Siis myös yläpölyt pyyhittynä ;)
Viimeinen viikko meni siis pakatessa, tyhjätessä, pakatessa, karsiessa,
pakatessa ja viikonloppuna rykästiin kamat seitsemään eri osoitteeseen
ja minä siihen kahdeksanteen. Siinä pesukonetta ym. painavia kantaessani
tuumasin ihan ääneen että tämän takia mä käyn kuntosalilla :D (Jossa en
oo nyt ehtiny käymään mutta jospa toi tavaroiden kantaminen ja perus
koiran hihnajarruna toimiminen ajais nyt saman asian) Yhdeltä yöllä kun
sulattelin (silmitöntä väkivaltaa apuna käyttäen) mun pakastinta niin
pidin kyllä visusti mielessä minkä asian takia asunnollani siihen aikaan
kuhkin ;) Ja voi kyllä, kaikesta väsymyksestä huolimatta se kannattaa.
Siitä ei ole epäilystäkään. :)
Nyt
siis itse siirryin "isäntäperheeseeni" Nurmoon, jossa me Saagan kanssa
saadaan majailla mun lähtööni asti. Ja täytyy kyllä sanoa että oon hyvin
tyytyväinen! Meidän on täällä hyvä olla <3 Tavarat tuli ripoteltua
sinne tänne ympäri maakuntaa, auton ratissa oon istunu luvattoman paljon
ja vetänyt luvattomasti (??) peräkärryä, kolme jätesäkillistä heitin
roinaa menemään ja lisäksi kirpparille katos yhtä jos toistakin
nyssäkkää. :) Inventaario siis tässä samassa.
Elämä
ei silti ole ihan täysin pyörinyt vain pakkaamisen ja muuttamisen ym.
järjestelyn ympärillä. Viime lauantaina nimittäin kastettiin ja KASTELTIIN
meidän suvun pikku prinsessa. Tyttö sai nimekseen Aino Susanna <3
Ristiäiset oli kerrassaan hulvattomat ja rakas kummipookeroiseni Aapo
oli ihan elementissään :D Meinas kyllä olla pokassa pitelemistä kun
reipas herra kolme vee touhus ja esiintyi itselle ominaisella tyylillään
:D Voi rakkaus toista.... Kerta kaikkiaan hurmaava ja suloinen
viliskuri. :)
Ja olihan mulla tupa
täynnä kuumia gimmojakin! Nimittäin Big Five eli ugisporukka käväs
viikkoa ennen mun muuttoa. Ihan koko jengiä ei kasaan saatu (siksi vain
five) kun rakkaus vei yhden meistä rapakon taa. Mutta niin, mehän siis
muisteltiin, naurettiin, syötiin ja erityisesti juotiin hyvin. Ja voi
kyllä, hauskaa oli todellakin!! Mikäs sen hauskemapaa LÄHES
kolmekymppisten naisten mielestä voikaan olla kuin... TEKOHAMPAAT
jotka oli hankittu jonkinsorttisesta automaatista. Ja varmasti kaikki
kanssajuhlijat arvosti sitä että ne kulki meidän mukana viihdemaailma
Ilonassa... millon kenenkin suussa tai lasissa. :D Olo oli kyllä
sunnuntaiaamuna sen mukainen että tiesi juhlineensa. Onneksi laiton
määrä kahvia herätti mut henkiin... närästys oli siinä vaihees erittäin
pieni paha. ;) Oli ihanaa hörsköttää likkojen kans! KIITOS vielä! PS:
Shoppaillessa lähti jälleen kerran käsistä, mutta ilmeisesti alkaa ikä
painaa kun tällä kertaa ostoskori täyttyi ihanista TISKIRÄTEISTÄ!! XD
Huolestuttavaa?? Kyllä. Onneksi sentään läträttiin alkolla niin kuin
ennen vanhaa. ;)
Asiat alkaa kyllä
olla siinä mallissa että sais alkaa jo kovasti jännittämään, mutta vasta
muutaman kerran on kourassu mahan pohjasta. Kun ei oo EHTINY jännittää
kun joka illalle on ollu jotaki puhdetta. Pitäs vissiin merkata
kalenteriin to 24.10 klo 17-18 JÄNNITTÄMINEN. Kyllähän se sieltä tulee,
sen nyt saattaa arvata... Tyhjässä asunnossani kun seisoin niin
haikeuden keskellä jännityskin kiskasi mahan pohjaa. Siinä vaihees ku
viimein pysähtyy niin se varmaan tulee... sen aika on sitten jossain
välissä. Ens viikolla?
Saagan tänne
jättäminen tuntuu ajoittain aivan kamalalta. Se on asia jota vähän
hautailen johonkin mielen pohjalle. Omaatuntoa soimaa vaikka TIEDÄN että
se jää todella hyviin käsiin ja olosuhteisiin neljän muun
suomenlapinkoiran kanssa samaan laumaan! Ruuti, Tuisku ja Varma on
Saagalle ennestään tuttuja ja vaikkei olla piiitkään aikaan treffattu
niin hyvin likat näytti tulevan juttuun edelleen. Ja uusi tuttavuus
Riivis meni siinä missä kaikki muutkin. Iiihana natiainen sekin :)
Hammashuollon ja hierojan varasin Saagalle vielä ennen lähtöäni. Saaga
oireilee nimittäin selkäänsä. :( Persus pomppii ylös ja alas eikä
askellus ole kohillaan. Toivottavasti sillä on vain lihasjumia joka
saadaan hieronnalla aukeamaan! Hampaat ja selkä ei kuitenkaan liity
yhteen :D Pepsodent hymy laitetaan muuten vain kohdilleen kun alkaa
hammaskiveä olemaan jo...
Mutta nyt
bastun lämpöön, aivot narikkaan (oisko yks saunakalja mitään?) ja
huomenna sitten työpäivän päälle luvassa 4 h hoitotieteiden opintoja.
Hikikarpalot nousee otsalle jo nyt jos alkaa ajatella... joten parempi
ettei ajattele ;)
PS: Aion ottaa
Keniaan myös kutimet mukaan. Kyllä. Langat tulevaan työhön aion hakea
Ylivieskasta asti ja saada samalla matkaani uudet räpsyttimet :P
perjantai 4. lokakuuta 2013
Viidakkorummun ekat rytmit
Nyt on aika avata blogi piiitkästä aikaa
sillä mullahan on jopa jotain kerrottavaa… tai ainahan mulla suu käy,
mutta itse asiaa tulee harvemmin. Ihanaa kirjoittaa taas!! Vaikkakin
heti aluksi huomasin että mun kirjoitustaitohan on kamalassa ruosteessa!
Siis apua, en ymmärrä missä vaiheessa tästä on tullut näin vaikeaa?
Onko lukioajoista liian kauan vai olenko kirjoittanut opiskeluaikana
liikaa tieteellistä tekstiä?? Ja viimeinen silaus oli takuulla kevään
pääsykoekirjat, jotka mun keskittymiskyvylläni ja akateemisella
lahjakkuudellani oli kerrassaan kuvottavaa luettavaa! Ei siis ystävät
rakkaat pelkoa! En aio vääntää tekstiä akateemiseen muotoon enkä
tosiaankaan älykkääksi vaan päätin heti aluksi että kirjoitan sanoja
säästelemättä ja tunteella, siis just sellasena kun mä oon!
Extroverttinä, tiedättehän :D Tässä jo pidemmän aikaa tuttuihin
lausahduksiini on kuulunu ”mulla ei oo mitään salattavaa” joten enpä ala
salailemaan nytkään. Mietin kyllä hetken että suojaanko blogin
salasanalla mut sit aattelin et paskat, miks ihmeessä? Jos joku
häiriintyy mun kirjotustyylistä tai jutuista niin meillä tuskin ko.
henkilön kanssa synkkais siis muutenkaan :P En siis kaunistele asioita,
vaan kerron rehellisesti ajatukseni… myös ne ikävät. Sitä paitsi onhan
ensinnäkin selvää että luvassa on varsinainen yleisöryntäystä blogilleni
;) Lukemattomia kommentteja… Fanipostia… Lahjoja… Mainintoja siitä
kuinka kirjailijapiirit menettivät paljon kun en toteuttanutkaan
lapsuuden haavettani… Oletan myös että kaikki tekstini tullaa lukemaan
useisiin kertoihin ja sanasta sanaan. Tulen aika ajoin tekemään
tarkastuksen kuinka monta kommenttia kukakin on lähettänyt. Ellen ole
tyytyväinen fanipostin määrään ja laatuun niin tulette sen huomaamaan ;)
Mutta se siitä. Toistaiseksi. Mä tuun kellottaan sua.
Mutta
kelataanpas taaksepäin… (Koska näitä on vaan aina niiiiin mukava
jauhaa. Ja toisekseen myös siksi että haluan teidän vähän ymmärtävän
taustoja tälle koko touhulle.) Kerrataanpa mistä tää kaikki on saanu
alkunsa. Jos oikein tarkkoja ollaan niin kaikki lähti siitä kun mulle
tuli vuonna 2006 tekstiviesti kesken äääääärimmäisen mielenkiintoisen
luennon, jota siis takuulla seurasin tarkkaavaisesti ja tein huolellisia
muikkareita… Muistan sen viestin edelleen sanasta sanaan; ”V***u, Elsa.
Lähetään Ugikseen” Vastaustani en tarkkaan muista mutta kaikki tietää
seuraukset. Vuonna 2007 Uganda, 3 kk kera jämävitsien kaatopaikan,
Lariam-maanantaiden, ihmissuhteiden (ei parisuhteiden), ElsAnna-kanamme
(yks parhaita synttärilahjoja ikinä!), Hermes-koiramme ja kuuman linjan.
(Ei näitä ole tarkoitetukaan muiden kuin kreisin ugisjengin
ymmärrettäväksi ;) ) Ugandan jälkeen agreilin jonkun aikaa ja koin
kulttuurishokin kun tulin kotiin. Osakseen oma aikuiseksi kasvu oli
pahasti kesken ja ajatusmaailma melkosen naivi. Mutta siemen jäi itämään
vaikka silloin oli jonkin asteista kehitysmaa-ahdistusta havaittavissa.
Vielä vuosien jälkeen, tietyt tunteet, asiat, hajut, maut, äänet ja
havainnot muistaa kuin eilispäivän. Ainakin jos niitä yhdessä
muistellaan.
Aikain saatossa unelma
paluusta kasvoi kasvamistaan… Mutta kauan kesti ennen kuin aika,
elämäntilanne ja kukkaro antoi myöden. KENIA 2 viikkoa! Yes sir, let’s
go! Mutta se meni niin äkkiä! Koin melko depressiivisiä fiiliksiä
Keniasta palatessani vuonna 2011. Muistan elävästi hetken kun lentokone
laskeutui Helsinki-Vantaalle… Tuntu harvinaisen raskaalta ajatukselta
että seuraavaa Afrikan matkaa saan taas odottaa… kauan... ja sen eteen
on tehtävä lukemattomia työtunteja ja venytettävä penniä. Itse asiassa
Afrikkaa varten säästäminen on mulle enemmän sääntö, kun poikkeus ja
jopa asia josta on tullut palautetta :D Tiedän että oon monet kerrat
ollu muiden näkökulmasta tylsä kun jotkut kekkerit tms. on jääny väliin.
Afrikka vaan nousee mun prioriteeteissa niin korkealle ja matkat on
aina sellaisia asioita joiden eteen pitää tehdä töitä. Kun taskut ei
tosiaankaan oo koskaan täyttyny rahasta vaan rakkaudesta, joten sitä
mukaan on sitten tarvinut asioita suunnitella. Ja rakkautta jaella,
haha. Niinpä niin.
Silloin vuoden 2011
Kenian matkan jälkeen kotimatkallani tajusin, että tämä on vasta alkua
ja taisin sen ääneenkin sanoa. Tiesin että paljon on vielä tehtävää,
nähtävää ja koettavaa. Afrikan vetovoima poltti sisuksia, eikä se liekki
sieltä ole sammunut… Siellähän se roihuaa edelleen ja voi hyvin ;)
Vuonna 2012 alettiin suunnitella Tansanian matkaa, joka olikin reissu
aivan omaa luokkaansa! Yks parhaita ajanjaksoja elämässä vaikka olikin
vain kaksi viikkoa. (Siis aivan liian vähän!) Muistan erittäin hyvin sen
tunteen mikä mun sisällä oli kun Dar Es Salaamin lentokentältä mentiin
taksilla hostellille (huom! Mafia Streetille). Oli erittäin kuumaa ja
kosteaa vaikka oli aamuyö ja vielä pimeää. Istuin auton etuistuimella,
pää ikkunasta ulkona ja nuuhkin tropiikkia… ja kyynel vierähti poskelle.
Mulla oli tunne että oon tullut paikkaan jonne kuulun, mun toiseen
kotiin. Tunsin olevani itselleni oikeassa paikassa. Sellaisen asian
kokeminen ei oo mikään ihan pikku juttu! Sen paremmin en osaa sitä
selittää. Kaks viikkoa oli tunteiden täyteiset… Uskomattomia ja
pakahduttavia hetkiä. Liikutusta ja välillä epätoivoakin joka puski
hetkellisesti pintaan kun yöunet oli jatkuvasti lyhyitä. Se hektinen
kaks viikkoa päättyi siihen kun paluupäivänä, aamuyöllä lentokentällä
työnsin laukkukärryä ja taas oli kyyneleet poskilla. En olisi halunnu
lähteä, ei ois vielä ollu aika poistua mutta pakkohan se oli. Unelma
alkoi kuitenkin elää vahvempana kuin koskaan.
Ja
kuinka ollakaan unelman toteutuminen on nyt todella lähellä! Muutaman
kuukauden (ja järkyttävän järjestelyn sekä stressin) päässä!! Mutta
kerrankin saan lähteä matkaan niin ettei jo lähtiessä ole ajatus ”liian
lyhyt aika, se on kohta jo ohi”. Tällä kaikella työllä tulee siis
olemaan arvoisensa palkinto, kun mun jalat pysyy Afrikan maan kamaralla 6
kuukautta! 16.11 lähtee kone kohti Keniaa. Nousen siihen yhdessä
ystävän kanssa ja tarkoituksena oli tulla yhdessä poiskin 7.12, mutta
yksi asia johti toiseen ja suunnitelma muuttui. Paluulentoa ei vielä
ole, mutta se tulee olemaan joskus toukokuulla 2014.
Mistä
siis on kyse? Ja mikä se punainen lanka oikein on? Asiat on oikeastaan
lähtenyt liikkeelle jo lähes vuosi takaperin kun ystäväiseni Tuija kävi
samoja valmisteluita läpi. (Tuija, mun sympatiat on NIIIN sun puolella!
Tää järkkäily on ihan käsittämätöntä!) Tiesin, että ystävän ystävä on
lähdössä vuodeksi Afrikkaan ja olin ihan (ehtokeltaasen)vöhöriääsenä
kateudesta. Kun me sitten ekan kerran Tuijan kans tavattiin niin
huomasin, että se sama liekki palaa tuonkin tytön sisällä. Meidän ero
oli siinä että hän teki asian eteen jotain kun mä vaan jahkuin, enkä
uskaltanu irrottautua kaikesta täällä. Tuntu vaikealta saada asioita
järjestettyä niin että lähteminen onnistuu... Missä olis Saagan kotin
sen aikaa, miten järjestää oma talous, entä omat työt? Mutta ihminen
pystyy mihin vaan! Etenkin kun ympärillä on avuliaita ystäviä ja kun
tarpeeksi kauan palaa sisältä päin... Tuijan vuoden pesti au pairina
alkaa olla lopuillaan ja vähän puoli läpällä heiteltiin että mä lähtisin
jatkamaan hommaa. No eipä mitään, pyörät pyörimään ja hommat hoitumaan
ja kah, ny ois Elsalla asiat siinä mallis, että totta tosiaan toteutan
unelmani!! Kyseessä ei ole pelkkä au pairina työskentely vaikka se onkin
homman ydin. Perustyöhön siis kuuluu suomenkielen opettaminen perheen
lapsille mutta aikaa jää vapaaehtoistyöhön Mogran lastenkodissa ja
yhdistyksemme kuvioiden hiomiseen. Tsekkaa nyt linkki Asante – kun
haluat auttaa, niin koet valaistuksen. ;)
Näillä
siis mennään ja edessä tulee olemaan erikoinen ajanjakso mun elämässä.
Jatkan tarinaa sitten kun uni ei paina silmää… Nää mun tekstit tulee
tunnetusti olemaan pieniä romaaneja koska olen vallan suulas muija.
Muistakaa lukea silti huolella, sillä pistokokeita ja kotitehtäviä on
luvassa. Tässä nyt alkuun asiaa, jossa harvalle varmaan on mitään uutta
tai ihmeellistä. Lisää ajatuksia Afrikasta ja auttamisesta on luvassa
myöhemmin. ;)
Lala salama eli hyvää yötä.
-elsa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)