We found love

Marjut ystäväni blogista bongasin tämän videon joka kosketti mua. Siispä päätin laittaa jakoon.

-elsa

Yhteistyön hedelmiä

Melkoinen radiohiljaisuus takana, eikä edes välttämättä riittävän hyvästä syystä. Tarinaa jäi kuitenkin kerrottavaksi, joten en voinut olla kirjoittamatta. Piti vain kerätä voimia, että saa taas synnytettyä tekstiä. Mutta kuten moni tietää palasin Suomeen 8.5 aamusella ja sitten hässäköitiinkin kunnolla. Muutettiin kotiin, palattiin töihin, kärsittiin kovasta kulttuurishokista… ja katkaistiin se solisluu. (Ihanasti passiivissa kirjoitettuna kaikki ;) ) Eli kaksi päivää ehdin tehdä töitä, kunnes työmatka loppui kuin kananlento. Eli toisin sanoen tämä kana lensi polkupyörän sarvien yli olkapää edellä asfalttiin ja solisluu napsahti kahtia. Pää sentään säilyi ehjänä, vaikka kypärä koristaakin kaupan hyllyä… Siispä kipulääkitys kohdilleen ja sohvan nurkkaan könöttämään kolmeksi ja puoleksi viikoksi. Tuli siinä samalla kyllä pötkötettyä auringossakin toisen sairaslomalaisen kanssa ja paranneltiin itteämme luonnon menetelmin. ”Oltiin kuultu”, että kaikki vaivat paranee kun koskee sormella vasenta solisluuta. Ei se kyllä toiminu mutta kaikkea kannattaa kokeilla. J

Mutta palataan vielä Afrikkaan, Kenian kuumuuksiin ja Asanten proggiksiin. Eli mun viimeinen kuukausi Keniassa oli kiireinen. Amerikkalainen Erin teki myös vapaaehtosityötä Mograssa Choose to invest –organisaation kautta ja halusi järjestää Mogran lapsille paikan jossa leikkiä. Ei mitään pientä nurkkaa, vaan kunnon leikkikentän! Toki lähdin innolla mukaan auttamaan ja Asanten muut silmäätekevät oli samaa mieltä; lasten leikin tärkeyttä ei voi sivuuttaa.

Aluksi ideoitiin, selattiin nettiä ja tutkittiin mitä Mogralla olisi omasta takaa. Löytyi muutama autonrengas ja pölkky, jotka päätettiin hyödyntää. Sitten laskettiin rahoja, kysyttiin tarjouksia, mitä saataisiin mihinkin hintaan ja viilattiin pilkkua sekä budjettia sataan kertaan.  Pyöristettiin ja lavennettiin. Suomalainen säästäjä stressasi, että riittääkö rahat suunnitelmien laajentuessa. Amerikkalainen huolehti siitä, että Atlantin toiselta puolelta saatiin roposia liikkeelle niin paljon, että kaikki haluamamme saatiin hankittua. Loppu viimein tiukan suunnittelun jälkeen, kaikki oli viittä vaille valmiina. Ja paine valtava, sillä molemmilla meillä yhteistyökumppaneilla häämötti lähtö… Tuumasta toimeen ja niin lähdettiin ostamaan käytettyjä renkaita, maalia ja ketjua ym. Mogran miehet auttoi meitä ostosten tekemisessä ja lapset ilakoi meidän kanssa renkaita pesten. Seuraavaksi renkaat maalattiin kirkkain värein, monena päivänä ja yhdessä tuumin. Ja pari vaatekertaa meni sen jälkeen roskiin kun oltiin molemmat kuin parhaimpiakin maalarimestareita. Siinä oli paikallisilla ihmettelemistä, kun kaksi NAISTA touhuaa maalisutien ja tärpätin kanssa :D Maalin ja tärpätin haju huimasi päätä ja uteliaita nassikoita hätisteltiin pois kärystä. Ja kyllä niillä pienillä olikin mukavaa seurata tapahtumia! Meidän maalatessa renkaita, lapset kurkki ikkunoista ja meillä oli hieman työtä pitää pikkuiset sormet ja tassut irti kirkkain värein maalatuista renkaista. J Työhön tuhrattiin paljon tunteja, mutta se oli erittäin antoisaa puuhaa.

Tästä lähdettiin, 40 rengasta valmiina pesuun.

Sitten pohjustettiin kaikki ennen maalausta.

Melkoista väriterapiaa :)

Urakka melkein valmis. Ihana Erin <3

Saimme hankittua ”ammattitaitoisen” tekijän, joka lopulta muutaman päivän aikana loihti renkaista leikkitelineitä hiki hatussa huhkien  ja hammasta yhteen purren. Lisäksi toiselta firmalta tilattiin uskomattoman kaunis leikkiyksikkö lapsille liukumäkineen, telineineen ja siltoineen. Urakoitsija oli kerta kaikkiaan mahtava ja ammattitaitoinen mies! Hän teki nimittäin asioita joista ei ollut edes aiemmin sovittu, ja ilman mitään lisäkorvauksia. Ja voitteko kuvitella. Kaikki oli kasassa 5.5 ja testaamaan oltais päästy 6.5, mutta voihan itkevä taivas… Vettä tuli ku saavista kaatamalla, joten multa jäi se riemu näkemättä. L 7.5 en enää Mograan ehtinyt, sillä silloin panikoin pakkailujen kanssa, tuhlasin hätäpäissäni viimeiset shillingit, vuodatin vähän kyyneliä ja halasin lapset ja aikuiset. Silti olin erittäin onnellinen ja huojentunut, että ehdin nähdä leikkikentän valmiina. Molemmilla meillä, mulla ja Erinillä oli itkussa pidättelemistä, niin tyytyväisiä me oltiin tästä "sormenjäljestämme". Asante ry:n jäsenmaksujen ansioista pystyttiin ihan sievoisella summalla osallistumaan tähän! 1/3 rahoista tuli siis meiltä, asantelaisilta! HYVÄ MEIDÄN JOUKKUE! Aatelkaapa missä olette olleet mukana? J

Moottoripyörän runko

Tässä tulossa upea ja ihanan värikäs leikkiyksikkö lapsille :)

Onneksemme leikkikentän keinut ehdittiin koekäyttää ennen mun ja Erinin lähtöä. HUOM! Kauniin väriset keinut siis tuotiin Nairobiin Seinäjoelta saakka! Ja voi sitä riemua!! Osa lapsista ei ollut varmaan koskaan kokeillut keinumista, joten vuoroa jonotettiin malttamattomana, vauhdin ottamista haettiin näppituntumalla ja läheltä piti –tilanteet opetti lapsille, että keinujen edestä ei parane kulkea katsomatta. Tutinan näki vasemman jalan asennosta, sekä levottomasta painon siirtämisestä puolelta toiselle. Ja iloa, naurua ja huutoa riitti kuin pienessä kylässä. Osalle keinuminen oli vähän liiankin jännää, mutta varmasti nekin pienokaiset siihen tottuu. Harjoitus tekee tässäkin mestarin. ;)

Ensimmäisiä testauksia. Tungosta riitti :)

Muutakin kevään korvalla ehdittiin… Tärpäntikkelimme Tuija nimittäin löysi Mikkelistä Urpolan koulun, joka kiinnostui Mogra Star Academysta ja niin Urpolan koulu lähti tekemään yhteistyötä Asanten kanssa. (Tässä kohtaa sallinette antaa pienet aplodit) Urpolan koululla nähtiin Mogra Star Academyn tarve koulukirjoille ja koulu otti järjestääkseen ns. iltamat! Tapahtuman tuotto päätettiin sijoittaa Mogra Star Academyyn ja lisäksi Asante päätti pistää likoon myös sievoisen summan. Ja juuri ennen Suomeen paluutani sain Western Unionilta hakea shillinkejä vinon pinon. Kokonaisbudjetiksi tuli 2000 €!!! Mogran koulun rehtori oli yhdessä muun henkilökunnan kanssa selvitellyt mitkä kirjat kaikkein akuuteimmin tarvitaan ja Jaana sai yhdessä Samuel rehtorin kanssa ne hakea. Ja kun tilaus oli melkoinen, niin saatiin vielä bonuksia päälle :) Voitte varmasti kuvitella millaisella kiitollisuudella kirjat otettiin vastaan?! Kuitenkin aiemmin tilanne oli se, että yhdessä luokassa saattoi olla vain YKSI kirja, jonka opettaja kopioi taululle! Mitähän Suomen opetushallitus tähän sanoisi? Apu todella tuli tarpeeseen ja tästä on hyötyä monelle oppilaalle ja moneksi vuodeksi! Ihan kaikkia koulun tarvitsemia kirjoja ei pystytty hankkimaan, mutta iso askel oli jo tämäkin konkreettinen apu. KIITOS kaikille Asanten jäsenmaksun maksaneille. :) (Jälleen aplodit) Ja järjestimmepä skypeyhteyden koulujen välillä, videokuvan kera. Kokemus oli hyvin jännittävä molemmille osapuolille ja voin rehellisesti myöntää, että en varmasti ollut se jota jännitti vähiten. Urpolan koululaiset olivat valmistelleet lauluesityksen ja Kenian päästäkin lurautettiin. Yhteislaulua unohtamatta ;) Kokemus oli vallan ihana, mieleenpainuva ja päättyi hyvin afrikkalaiseen tapaan: sähkökatkoon. :D Mogra Star Academyn opettajat kiittelivät kovasti ja toivoivat, että yhteys avataan toisenkin kerran. Ja varmasti avataankin, sillä se oli molemmille osapuolille niin iso juttu. Kuvat koulukirjoista: Jaana Mioch, tässä vielä linkki Jaanan juttuun hänen blogissaan: http://www.akaasianalta.blogspot.fi/2014/05/valittamista.html

Ahdasta oli koneen ääressä kun soitettiin Suomeen :)

Skypettelyä Suomeen :)

Eli kiirettä piti loppuajat, sillä suomitunteja ei tietenkään unohdettu! Aivan ihania hetkiä oli perheen lasten kanssa ja uskon, että jotain he oppivat meikäläisenkin johdolla. Jos ei muuta niin ainakin sen kuinka pressusta, saippuasta ja vedestä tehdään liukumäki ;) Harmi, ettei ole kuvia, mutta ilman niitäkin voitte uskoa että hauskaa oli! Joskus tekee niiiiiin hyvää heittäytyä itsekin ihan lapseksi. Mikä ihana muisto sinne kaikkien muiden joukkoon :')

Perjantain suomen kielen tunti aluillaan. Vuorossa Alias kolmella eri joukkueella. (Pojat voitti)

Mogran hyvästelin 6.5 kyynelsilmin. Tiesin, että aika oli lähteä ja kotiinkin oli vähän ikävä, mutta ei se silti ollut ihan helppoa. Ihan hyvä fiilis jäi kun kuitenkin saatiin se leikkikenttä valmiiksi ja Jaana huolehti vielä mun lähdön jälkeen vinon pinon koulukirjoja. IHANAA tehdä jotain noin isoa! Konkreettisia ja näkyviä asioita. Ja kaikki tuo oli mahdollista vain jäsenmaksujen avulla.  Saadaan kaikki olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme. (Vielä kerran aplodit) Tästä on hyvä jatkaa Asanten matkaa. Elokuun tienoilla ollaan sitten koko Asanten hallitus Suomessa, joten yhteistyö hieman muuttuu kun aina ei välttämättä tarvita Skypeä kokouksen pitämiseen. :)  Kesä on mennyt hieman hiljaiseloa vietellen yhdistyksen kannalta, mutta syksyllä ollaan taas aktiivisemmin linjoilla J

Nyt kun palaan muistoissani taas noihin viimeisiin hetkiini Keniassa, niin mieli meinaa herkistyä. (Ja Afrikka -ikävää on jo havaittavissa...) Halaukset lasten kanssa, naurut, saunotut hetket, hyvästit Mogralaisten kanssa, viimeiset vaipan vaihdot ja halit. Puolen vuoden aikana tapasin muutaman todella ihanan ihmisen, joiden kanssa onneksi pystyy facebookin kautta pitämään yhteyttä ja koodia on jo otettu... Mitä lähemmäs paluu tuli, sitä enemmän kului aikaa monenlaisten pohdintojen ääressä. Teinkö tarpeeksi? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Kuinka paljon olen itsestäni oppinut? Kohdannut omia heikkouksia ja vahvuuksia? Yhden tärkeän asian ymmärsin. Omista rakkaistaan pitää pitää huolta, sanoa ääneen että välittää toisesta ihmisestä, tarjota omaa apuaan kun toinen sitä tarvitsee, sillä se maksaa aina takaisin. Oli melko mullistavaa tulla kotiin, halata ja rutistaa. Kuulla ystävien ääni ja tuntea olevansa tervetullut kotiin. Nähdä oma äiti ja isä. Ja samalla kuitenkin kokea hyvin ristiriitaisia tunteita... Joku levottomuus tuolla sisällä asuu, mutta mistä se tulee ja miten sitä ajetaan ja mihin se mut vielä johtaa? Itsetutkiskelu jatkukoon täällä Suomessa, nyt etenkin kun en enää oo kipulääkkeistä turta. Puoli vuotta, yksi unelma toteutettu, voinko nyt sanoa että hyvä minä? Ja kiitos kiitos, tuhannesti kiitos niille kaikille ihmisille, jotka teki tämän mahdolliseksi. :)

Käteen jäi monta ihanaa muistoa ja asiaa. Kunhan saan kuvia muilta tahoilta niin varmaankin lisäilen sitten erikseen jonkun sekalaisen tekstin. Blogi ei siis hiljene vielä. Kirjoittelen vielä juttuja Afrikasta ja varmasti niistä tulevistakin matkoista (sillä olenhan menossa Ruotsin MANTEREELLE) Ehkä juttua tulee myös villasukista ;) Kahvista. Arjesta. Koskaan ei tiedä.

Hieman semmoinen afrikkalainen viritys...

Mikä sähköturvallisuus... Ei oo niin nöpön nuukaa.

Ja siitä virityksestä huolimatta käytin tuota poraa :D

Rakkaudella Elsa