Se toisenlainen joulu

Sallitteko vielä jouluähkyn keskellä pienen tekstin aihetta koskien? Toivottavasti. Nyt se alkaa olla ohi. Elämäni ensimmäinen, erilainen joulu. Ja hyvä sellainen olikin. :)

Mun jouluni alkoi 21.12 Mograssa. Vapaaehtoiset (paikalliset) silmäätekevät oli laittanu vähä hynää yhteen ja lapsille oli järjestetty juhlat. Kunnon ateriaa myöden. Siellä oli koristelut, DJ joka pisti parastaan ja lapsille laulua, tanssia ja kilpailuja. Siellä ne pienokaiset veivas peppujaan musiikin tahdissa kun DJ heitti levyt pyörimään. Mikä näky! :) Pihalle oli tuotu pomppulinna, joka sai melkoisen suosion. Lisäksi katukuvassa nosti päätään myös hyppynarut, hulahula-vanteet ja iloiset kasvot. Meno oli kerrassaan mahdotonta! Itekin heitin kameran sivuun ja menin mukaan jamitteleen ja pelailemaan. Ja nautin juhla-ateriasta. Annoskoko oli kyllä suunniteltu isommalle työmiehelle, joten en pystynyt kaikkea syömään. Lihan koostumus oli myös sitä luokkaa, että ei passannu nielasta ennen kunnollista tunnustelua. Suurimmat luunsirut karsin lautasen reunalle, mutta osa siitä murskasta päätyi kyllä alas asti. :D Kaikki kuitenkin hyvin, ihanasti suorastaan. Siihen saakka kunnes ruoka aikoi ottaa paluulippua päivänvaloon. Jo useita päiviä jatkuneet mahavaivat (kera oksentelun) ei siis ollutkaan hellittäneet. Neljän aikaan sitten puhisten palasin kotiin ja otin vähän iisimmin. Olo helpottui kyllä aikaa myöden ja illalla piipahdin paikallisen ystävän kans hankkimas sisäisen desifioinnin mahalleni. Pari drinksua ja sitten X-asentoon. Ja seuraavana päivänä olo olikin parempi ja mahavaivat saatiin apteekin tuotteilla hoidettua. ;) Sunnuntaina hoidettiin vielä viime hetken jouluostostelut ja pistettiin illalla pakettipaja pystyyn emännän kans. Kera lämpimän glögin.

Timothy jeesas DJ:tä välillä.

Grace käväsi kans tanssilattialla :) Isommista mulla on vain videoita. :S Josko sais ladattua tänne myöhemmin.

Valmiina pataan.

Harvinaisia herkkuja :)

Joulun juhlallisuudet jatkui ja aattona kello 8:00 kurvattiin punaisella lantikalla Mogran pihaan. Ruokasalissa oli satakunta jännittynyttä lasta odottamassa, että joulupukki heilahtais ovesta tai savupiipusta sisään. Ja noin vartin kuluttua saapui pukki kahden apulaisensa ja isojen lahjasäkkien kera. Petteri Punakuono jäi Mt. Kenyan rinteille, mutta safariauto kulkee ja saatiin punanuttu koko komeudessaan paikan päälle. Lapset meni ihan ulos asti vastaan tätä ihmettä todistamaan ja joku rohkea uskalsi ottaa pukin käsikynkkään auttaakseen hänet pallille. Laulu raikasi ja malttamattomat lapset kiemurteli tuoleissaan, kun lahjojen jakaminen alkoi. Ja onko tuo ihme? Varmasti oli osalle elämänsä ensimmäinen joululahja! Jostain kumman syystä itelläkin meinas perhoset lennellä mahassa, kun katsoin niitä pieniä odottavia kasvoja. Pientä haastetta lahjojen jakamisessa oli, sillä osa ei ollutkaan paikalla ja nimien lausuminen purskautti joukon välillä nauramaan ja nimilistakin oli hieman vanha. Mutta ei haittaa, oltiin varauduttu extralahjoin ja niin jokainen sai omansa. Paketit sisälsi vihon, kyniä, kumeja, karkkia, suklaata ja peilin sekä kamman yms.. Pienemmät sai värityskirjat ja värikynät. Koko orpokodin lapsilauma saatiin vielä pukin ympärille laulamaan ennen kuin selkävaivoista kärsivä herra saateltiin autolle ja jatkamaan matkaansa. Me kierreltiin vielä lastenkodilla ja saatiin osaksemme lukuisia kiitoksia ja iloisia hymyjä. Yks tyttö, arviolta 15-17 vuotias halasi mua useita kertoja ja kertoi kiitoksensa. Tyttöjen makuusalissa sama tyttö esitteli ylpeänä vuoteensa, Raamattunsa ja nallensa. Siinä se. Koko elämä siinä sängyssä ja pienessä peltiboxissa. Lähtöä tehdessäni hän muisti vielä kerran halata ja kiittää lahjasta. :) Olin melko liikuttunu tällaisesta kiitollisuudesta ja kun tiesin sen olevan ihan aitoa. Semmosta hangon keksi hymyä ei feikkaa kukaan.

Jännittynyttä odottamista...

Pojat yritti pysyä koleina...

No joko se tulee??

Punanuttu saapuu

Vähän jännitti, mutta reippaat meni syliin.

Lahjat jaettu ja vielä keräännytään kuorolaulelemaan.

Aatto jatkui kotosalla riisipuuron kera. Joulurauhan julistustakin netin kautta kuunneltiin, mutta yhteys jumittui kriittisellä hetkellä. Pääasia, että musiikkia kuultiin. :) Joulusauna lämpesi pihalla, heittäydyttiin uiskentelemaan ja löylyteltiin tyttöjen kans. Illalla syötiin raskaasti ja ihan perisuomalaiseen tapaan oli kinkut ja sinapit, rosollia, laatikoita ja saaristolaisleipää. Ah. Rumpu täyteen ja olo reteeksi. Sitten avattiin lahjat. Ja aitoja riemunkiljahduksia tuli näidenkin lasten suusta. Ja sana kiitos! Itsekin sain paketin, joka ihan herkisti mielen. Sekä avasin ystäväni kirjoittaman kirjeen, joka oli päivätty jouluaatolle. Se oli yksi seitsemästä, seuraavan saan avata 1.1 <3 Ehkä parahin joululahja oli kuitenkin se 20 minuutin PUHELU, jonka aikana ehdittiin perinteiseen tapaan ruotia hyvät ja huonot miehet sekä suurimmat juorut. Eikä sovi unohtaa, että jälleen kerran on Hannele Lauriakin muistettu meidän puheissa. Kiitos Jaana parhaasta joululahjasta <3 Hyvänä kakkosena tulee myös sähköposti kotoa, jossa oli kuva koko älyvapaasta poppoosta ja vielä erikseen kuva tädin kullanmuruista. Aapon veikeä hymy oli taas sitä luokkaa, että täti hykertelee edelleen. :) <3 Ja kyllä se oman karvakuonon tonttulakkikuvakin herkisti mielen. Hyvä, ettei poru päässy. :)

Joulumanni! :)

Eikä taida selkäkivut enää vaivata :)

Tädin rakkaat naperot :) <3

<3

Harvinainen näky. Minä leipomassa. Mutta niin vain pikku-Elsan kanssa saatiin toret tehtyä.

Leipuri Elsat :D

Muuten pyhät menikin sitten rentoutuen ja ah, aloitin villasukat. :) Koko joulupäivän istuin kutoen... Ja välillä lukien. Suurin saavutus oli, että Anja siskon kanssa käytiin sulattelemas kinkkua kera koirien. Joita on enää kaksi. :( Chui lähti sunnuntai-illalla myöhään sateenkaarisillalle, kunnioitettavassa iässä kylläkin. Surullista, mutta luonnollista. Omaan tuttuun pihaan sai kuitenkin nukahtaa.

Kohta puoliin onkin vuoro arjen, mutta ei vielä tänään. Tänään vastaanotetaan iso joukko vieraita ja luvassa myös Masai Market ;) YKSI lahja nimittäin puuttui siitä loppuviimein n. 150 lahjan pinosta. Sitten ois tää joulu taputeltu. Ihanan sekoitus perinteitä ja erilaisuutta. Mieleen jäi myös molemmista Mogran juhlista lukuisat halaukset ja ne hymyt. Ne hymyt. Onnelliset sellaiset.

-elsa

Arkena ja sunnuntaina

Laulun sanoin paijailen kyllä... koiria, kissoja ja vauvoja. Arkena ja sunnuntaina. Moni varmaan miettiin, että mitä mä täällä oikein touhuilen päivät pitkät, loikoilenko vain auringossa musiikkia kuunnellen vai shoppailenko. Siispä ajattelin vähän aukaista asiaa... Suunnitelmiinhan tuli muutos. Mun OLI tarkoitus muuttaa Mograan asustelemaan muutamaksi viikoksi, koska tähän mun isäntäperheeseeni saapuu jouluksi vieraita ripakopallinen tai jopa kaksi. Joku kokonaisuus kuitenkin perui, joten päädyimme siihen, että minä jään tänne perheeseen viettämään pyhiä. Näin ei tule suomitunteihinkaan taukoja ja ihan mukava sinänsä, ettei taas tarvi pakata tavaroitaan, kun ne nyt ehdin levittää/ripustaa tuonne huoneeseeni. Joka on kyllä oikein viihtyisä, kuten koko tämä koti täällä. :) Olo tässä talossa ja suurperheessä on oikein kotoisa! (Suurperhe = äiti, isä ja neljä lasta. Kolme koiraa, kissa, marsuja ja kaneja)

Siinä on hyvä pötkötellä :)

Olkkarini vieraspeti

Kissa jonka nimi on Kissa <3

Mitä niihin arkirutiineihin siis kuuluu? Arkiaamuina tuun seitsemäksi aamupalalle yhdessä lasten kanssa. Samalla vaihdetaan kuulumisia sekä lasten, että henkilökunnan kanssa. On täysin mahdollista, että osa lapsista on jo oman appeensa syönyt, koska aamuihmiseksi voisin ainakin laskea kaimani Elsan. Reput selkään, aurinkorasvat poskille, viimeiset aamupalan osaset naamariin ja poppoo on valmiina lähtemään koulutielle. Sen jälkeen juon toisen kupin kahvia ja yritän avata silmät kunnolla. Sekä kampaan naaman, jonka suhteen kyllä vähän laiskottelen nykyisin. (Ei muuten tulis mieleenkään Suomessa lähteä töihin tän näkösenä, ilman meikkiä siis). Sitten kun silmistä on rääpät pyyhitty, tavarat pakattu ja sähköpostit sekä facebook luettu, niin suuntaan Mograan. Keskiviikkoisin en käy, kun silloin mun tulee olla kotona hyvissä ajoin. Mograan matkaan joko bodabodalla tai sitten teen aamulenkin ja kävelen muutamia kilometrejä matatuparkille. Jos lenkkeilen, niin pystyn kuitenkin säästämään kaikki 70KSH. ;) Säästö se on pienikin säästö :D

Mograssa suuntaan yleensä tervehdysten jälkeen suoraan vauvalaan auttelemaan aamutoimissa. Pukemiset, vaipanvaihdot, pesut ja syömiset kuuluu tietenkin arkirutiineihin... Ja tekemistä kyllä riittää, sillä seitsemässä pinnasängyssä on yhteensä 21 pienokaista. Lisäksi leikki-ikäisiä nukkuu juuri saaduissa uusissa sängyissä, sekä osa lattialla, kun kaikkia ei saa sänkyihin mahtumaan. Menoa, meininkiä ja meteliä piisaa heti aamusta alkaen, kun kaikki nauraa ja juttelee yhtä aikaa. Tunnelma on hyvä, lapset ilopillereitä taustoistaan huolimatta. Joukkoon toki mahtuu niitäkin, joilta ei hymyä irtoa kovinkaan helpolla. Kuten 2 viikkoa Mograssa ollut n. 5 vuotias tyttö, jonka lähes koko ylävartalossa on järkyttävät palovammat. Selän iho on onneksi melko terve. Epäilen vammojen syntyneen kuumasta vedestä, koska myös käsivarsissa, kaulalla ja jaloissa näkyy osittaisia roiskeita. Haavat on jo hienosti parantuneet, uusi iho kasvanut, mutta rintakehän iho vaatii muutamasta kohtaa vielä erityishoitoa. Mun sydän muljahti ikävästi, kun näin tuon tytön ihon ensimmäisen kerran. Ja toinen isku oli, kun kysyin mitä on tapahtunut. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Her mother" Uskon, että tämäkin tyttö voimaantuu ja eheytyy Mograssa ollessaan, mutta vaatii takuulla aikaa, ennen kuin ensimmäisen kerran tavoitan tuon tytön hymyn... Joka päivä juttelen jotain hänelle, vaikka vastauksia tai suurempaa reagointia en saakaan, mutta josko joku kaunis päivä...

Uudet hempeät sängyt. Tuntuu kelpaavan pojillekin.

Tucca :)

Mograssa aika menee siivillä. Huomaamatta on menny useampi tunti siinä taaperoiden kanssa erilaisissa rutiineissa ja leikeissä. Joskus vien lapsia ulos, toisinaan jyllätään, joskus sitten ollaan rauhallisemmin ja sylittelen vauvoja. Lounasaika on yks mun suosikkihetkistä. Siinä on jotain niin hellyttävää, kun leikki-ikäiset istuu rinkiin, keskelle lätkästään iiiiso lautanen, joka on täynnä perunaa, pinaattia ja porkkanaa, mutta harvemmin lihaa. Hoitaja könähtää siihen lautasen ääreen ja sitten vain vuoronperään lusikallinen itse kullekin. :) Ja suut aukeaa kuin linnunpoikasilla (ainakin lähes kaikilla), eikä kukaan valita, että on pahaa. Tai noh, en voi sata varmaksi vannoa, kun toi mun swahilini on niin huonolla tolalla. Ruoka on lähes joka päivä sitä täysin samaa, mutta sinne se uppoaa, avoimiin suihin. Pienemmät syötellään soseilla, ringissä istuen myöskin ja samasta lautasesta. Ei oo ihan niin nöpön nuukaa, että onko se lusikka henkilökohtainen, vaiko jaettu kaverin kanssa. (Onko siis ihme jos jokainen siellä on varsanjalka nenän alla?) Mutta se on kyllä varmaa, että kukaan ei nälkää tuolla näe. Kaikki lapset kasvaa hyvin ja siellä on kyllä muutama kunnon jöötikin. :)

Lunch time!

Niin ku linnunpoika! :)

Kotiin palaan yleensä kahden aikaan syömään jotain ja valmistelen perheen lapsille suomitunnin. Koulun jälkeen muksut syö välipalan, tekee läksyt jotka tarkistan ja klo 17-18 on suomitunti. Ja siis tässähän oppii itekin... ;) Myönnän. Kirjoittaa ja lukea oon tykännyt aina, mutta ihan niin vahvana mulla ei oo toi kielioppi. Siispä tää on hyvää kertailua mullekin. Mitä olikaan inessiivi, elatiivi, illatiivi? Entä genetiivi ja partitiivi? Tai transitiivi- ja intransitiiviverbit? ;) Kevätlukukaudella perehdytään varmasti paljon myös lukemiseen ja kirjoittamiseen... Sekä toki perjantaisin pidetään kevyempiä tunteja, ei kielioppia siis. Leikkejä, pelejä tms. kivaa. Jotain millä on kiva lähteä viikonlopun viettoon.

Iltaisin kokoonnutaan vielä porukalla syömään ihana päivällinen, ollaan sosiaalisia ja jutellaan päivän jutut. Kloku on yleensä kasin tai ysin paikkaan, kun mä vetäydyn kömmeliini. (Ja yks ilta nukahdin jo puol ysi, kun edellisen yön purjoilu veti olon vähän ventiksi.) Yleensä ennen kuin alan laskea lampaita, niin hoidan sosiaalisia suhteitani läppärin ääressä ;) Aluksi muuten olin ihan alahuuli pitkällä kun tajusin, etten puoleen vuoteen tuu juuri PUHUMAAN ystävien tai perheeni kans. Soitteleminen tänne ei taida olla saippuan hinnoissa, eikä myöskään täältä Suomeen soittamista voi kutsua varsin edulliseksi... Skypen puolestaan omistaa ihan muutama ystävä. Kuukauden aikana mulle on tullu neljä puhelua Suomesta, joista kahteen vastasin ja kaks missasin :D Ilo oli ylimmillään, kun Tuike sisko soitti tällä viikolla <3 Skypeä on tullu jonkin verran (okei, melko runsaasti) käytettyä reissun kolmannella viikolla, mutta sekin hiljeni erinäisistä asiahaaroista johtuen. Aluksi puhumattomuus tuntu köppääseltä. Tunnetusti oon vallan suulas muija ja jauhan kaikki tärkeät sekä vähemmän tärkeät asiat ystävien, työtovereiden, naapureiden ja niiden peli(ei peti-)kavereiden kanssa. Mutta nyt radiohiljaisuuteen alkaa jo tottua. Etenkin kun sosiaalinen media muuten toimii. Tiedänhän minä, että siellä te kaikki rakkaat pysytte ja linjat kuumenee sittemmin kun oon taas kotosalla. :)

Mutta joulu tulee ja sen mukana kiire. Voin kertoa, että 107:n lahjan hankkiminen, kasaaminen ja paketointi vie aikansa, useamman tunnin. Mutta se on mitä ihaninta puuhaa, kun tietää että lahjojen saajat varmasti niistä ilostuu. Jaana (perheenäiti) sai tulikuuman ja ihanan puhelun Suomesta jokin aika sitten. Sen seurauksena alettiin järjestää Mograan joulujuhlallisuuksia. Suunnitelmissa on suunnata jouluaattona orpikselle ja tietty meillä on joulupukki (en minä) ja tontut mukana. Epäilen vahvasti, että taas on meikän kyynelkanavat koetuksella... Siitä tulee takuulla oma päivityksensä. :) Huomenna Mograssa on juhla-ateria, laulua ja iloa. Aion mennä mukaan festeihin, kunhan saan muutaman lahjan vielä hankittua ja paketoitua. Sunnuntaina suuntana Masai Market ja tarkoituksena löytää lahjat vielä Mogran henkilökunnalle. Sekä muutama muu paketti. Pahoittelut, että kotiinpäin en nyt lahjoja laita, sillä kummilapset on lahjusteltu jo ennen lähtöä. Täältä ei parane lähetellä, sillä postin henkilökunnankin on hankittava perheelleen joululahjat ;) Siis hei sinä, Seinäjoen tällä hetkellä kuumin gimma (poikkeustilasta johtuen), saat sen käytetyn lahjan sitten kun tuun! =) Ja voin luvata, että se on jotain sellasta mitä käytän täälä :D Muttei sellasta mitä sä just äsken ajattelit... ;) Sulla on likainen mieli!

Pienen pieni osa siitä kaikesta mitä papereiden sisään piiloutua.

Tontut työssään :)

Ja muutaman tunnin uurastelun jälkeen tulokset ovat näkyvillä...

1-5 vuotiaiden paketit.

Nyt yrittäkää rauhoittua ja muistakaa, että kaapit voi siivota vaikka tammikuussa... :)

-elsa-

"Niin tärkeät on nää perhesuhteet"

Mogran muksut. Niistä ajattelin kertoa tänään. Noista pienistä ja hylätyistä. Pois heitetyistä, joista jokainen on saanut uuden alun elämälle Mogra Rescue Centren avulla. Tarinat kasvojen takana on toisinaan erittäin riipiviä ja melkoisia tunneryöppyjä tämä extrovertti on täällä kokenutkin. Ja mitäänhän ei voi sisällään pitää. ;) Kyynelkanavat on ollu siis koetuksella vähän väliä. Etenkin, kun se henkilö tarinan takana, se ihminen, istuu siinä sylissä ja höpöttää swahiliksi jotain mitä en ymmärrä. Hymyn ja naurun kuitenkin ymmärrämme toisistamme. Ja ”Harakka huttua keittää” –leikin :) On hienoa saada sellainen palkinto minkä tästä työstä saa. Suukkoja ja hymyjä on sadellut monen kuukauden edestä. Voiko näitä jotenkin varastoida? Ainakin sydämeensä. <3 Sitä ei voi sanoin kuvailla millaista on auttaa elämän alussa olevaa ihmistä, joka on täysin erilaisista lähtökohdista... Itse tulen ydinperheestä. Aina on ollut koti ja turva. Paikka jonne voi mennä, ja ihmisiä joiden puoleen kääntyä hädän hetkellä. Nämä pienet ovat saattaneet löytyä esim. tyhjästä talosta, bussista tai vessasta. Eikä vanhemmista ole mitään tietoa. Istuskelin tässä hiljakkoin sylissäni ihan pienen pieni, mutrusuinen nyytti. Ehkä viikon ikäinen. Katsoin sen pienen ihmisen unista yninää ja mietin, miten kukaan voi sellaisen hylätä. Sydän oli ihan mykkyrällä. Ja silmänurkkia alkoi kirveltää. Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta. Mikä mahtaa olla äidin tarina? Onko kyseessä nuori koulutiellä oleva tyttö, joka on tullut raskaaksi vaikkapa raiskauksen seurauksena? Nämä puolet tarinoista jää usein kuulematta… Mutta lasten tarinoita pääsette sitten lukemaan yhdistyksen nettisivuilta, jotka saadaan avattua ensi vuoden alkupuolella. Herkimmille suosittelen nessupakettia sopivasti lähietäisyydelle. Siis äiti, myös sulle! :)

Joseph

Tämä lelu on antanut uskomattoman paljon iloa ja lohtua.

Moses

Hanna and Joseph

Sylissä on usein ruuhkaa :)

Sharon antaa kasvohierontaa

Brenda tuumailee... "Mahtaisinko vielä mahtua tuonne Moseksen ja Gracen väliin?"

Erilaista työergonomiaa :)

Kaksi asiaa mitkä on monen tytön sängyssä. Raamattu ja nalle.

"No name" Uusin tulokas.

Simon

Mahtuisiko sun koko omaisuus tuohon laatikkoon? Tunnen yhden ihmisen kotopuolessa, joka EHKÄ voisi sovittaa omaisuutensa tuohon... 

Näin kevennyksenä voisin kertoa myös lyhyesti eilisestä. Eilen nimittäin vetisteltiin sekä kilisteltiin Tuijan (tällä erää) viimeisen Kenia-illan kunniaksi. Kenia myös vietti eilen itsenäisyyspäiväänsä, jo viidettäkymmenettään, joten oli kaksi hyvää syytä käydä juhlahumuissa. Mukava ilta, mukavia (ja vähän epämukaviakin) ihmisiä... Puoli kolmelta oltiin kuin Kumman kaa - Ellu ja Anne tienposkessa laulamassa kädet ilmassa. :D Mutta kun tiedossa oli, että maansuru tulee... Ja tänään sitä sitten vietettiin. Sen vuoksi taivaskin puhkesi (jälleen kerran) kyyneliin mun seuraksi. Ensin itkettiin Mograssa. Sitten kotona. Vetistelin ihan huolella Afrikkasiskoni paluuta Pohjolaan. Oon kerta kaikkiaan surkea hyvästien kanssa ja nämä oli jo toiset viikon sisään... Meillä vaan on ollu niin mieletöntä täällä yhdessä! Ja kuinka paljon neljässä viikossa voi oppia uutta toisesta ihmisestä, kun jakaa vaatteiden, vessan ja suihkun lisäksi ajatuksiaan maailmasta, elämästä, perheistä (niistä niin monituisista) ja tietenkin Afrikasta. Me tullaan tekemään vielä paljon yhdessä :) Niin huviretkiä, mehuhetkiä, kuin myös ihan silkkaa työtä, joka vaatii sitkeyttä ja lujaa tahtoa. Ja onneksi meitä Asante -yhdistyksen naisia ei ookaan valettu tinasta, vaan lujasta raudasta. :) Mutta vaikka raudanlujia ollaankin, niin silti jokaisen naisen silmänurkka oli kosteana, kun portin pielessä halailtiin ja siskolle hyvästiksi heiluteltiin.

Siihen sai Simon vielä kerran nukahtaa.

Vielä ajatus perheistä... ja perhesuhteista joita on niin monenlaisia. Mogran muksuilla on vain toisensa ja työntekijät. Itse saan olla siinä onnekkaassa asemassa, että ydinperheeni lisäksi minulla on perhe täällä. Yksi ISO ja erittäin tärkeä perhe koostuu myös joukosta läheisiä ystäviä. Jotka täälläkin kulkee sydämessä mukana. Jos jotain koulutuksestani muistan niin sen, että perhe koostuu niistä ihmisistä, jotka ihminen KOKEE omaksi perheekseen. Ja tuon lauseen allekirjoitan koko sydämestäni!

-elsa-

Hehkuista Mombasan

Ja joskos sitten saisin vielä synnytettyä vähän lyhyemmän tekstin meidän Mombasan matkasta. (Aina voi yrittää!)

Toiveikkaana ja hyvissä ajoin oltiin asemalla vetolaukut irvistellen. Ja boarding alkoikin ihan ajallaan. Matkattiin ykkösluokassa ja hyttinaapuriksi heilahti espanjalainen Carlos, jonka kans tehtiin tuttavuutta heti asemalla. Lipun hintaan (4400KSH) kuuluu myös illallinen ja aamupala. Olin kyllä kuullu juttuja ruokamyrkytyksistä, mutta eikö nyt yks semmonen pidä tällä reissulla kokea kuitenkin? Illallistettiin purukumimaista lihaa pääosin Nairobin asemalla. Aikataulut on täällä venyvä käsite ja jopa VR kalpenee Rift Valley Railwayn rinnalla. Juna starttas 2 tuntia myöhässä. Kyytihän oli epätasaista, kuten asiaan kuuluu. Siitä todisteena mustelmia ja pieni naarmu olkavarressa paiskauduttuani päin seinää vessareissulla. :)

Aamulla selvis, että aikataulu oli heilahtanu vielä vähän ja oltiin noin 4 tuntia myöhässä. Kunnes matka pyssäs keskelle ei mitään. Saatiin selville, että kiskoille oli tipahtanu toisesta junasta vaunuja ja raivaustyöt tulee kestämään useamman tuntsan. Ehkä 2-4h ja sen jälkeen kestää pari tuntia päästä Mombasaan. Maantietäpitkin matkaa oli n. 1h (tai 45 min. tai 1,5h... riippuu keltä kysyy :D ) Tilanne oli vähintäänkin sekava. Osa asiakkaista lähti maastajalkasin pakaasiensa kans main roadille. Ajatus meistä vetolaukkujen kanssa keskellä pusikkoa ei houkutellu. Puskista kuitenkin saapui kolme matatua, joihin tungettiin loput porukasta ja mekin valittiin yks minne asentautua. Se matatu oli kyllä vähän tyhjä arpa, koska noin puolen tunnin kuluttua se levis tienposkeen. Jahas. Noh. Hmm. Napataanpa lennosta uus. Siinä vaiheessa oltiin jo erittäin hikisiä, likaisia ja nälkäisiä, mutta oltiin ihan et hei, täähän on aivan mukava kokemus. Keskipäivän kuumimmat ajat istuttiin siis täpötäydes matatus ja mä en voinu ees laskea toista jalkaa maahan, vaan roikotin sitä matkalaukun päällä joka ei mahtunu penkkien alle. Tilanteen huvittavuuden kruunas myös se, että jokainen hidastetöyssy/kuoppa nostatti mut irti penkistä ja iskin pääni kattoon. Siis jos unohdin istua niska kyyryssä. :D Mutta auto oli sen verran tuningissa kunnossa, että saatiin myös basson jytkeen ansioista ilmainen pohjehieronta. :D Viimein päädyttiin Mombasaan ja lähdetiin käpsyttelemään rautatieasemalle Carlosin kans samaa matkaa. Meille nimittäin ihan verturinkuljettajan toimesta luvattiin hyvitystä lipun hinnasta... Mä kyllä aavistelin, että niitä hyvityksiä ei nähä. Ja olin oikeassa "Joo kato ku ei oo semmosta sopivaa henkilöä nyt paikalla joka vois auttaa" "Ei me täältä korvauksia makseta. Saatte ne Nairobista" "Tulkaa maanantaina uudestaan" Huikea korvaussummamme olis ollu 150KSH eli 1,5€ :D Matatukin maksettiin siis omasta pussista 250KSH, mutta ei esim. ollu mahdollista saada sitä matatumatkan hintaa. This is Africa :D

"Ihanaa, 15 tunnin kuluttua oon Mombasassa" Tai 26 tunnin kuluttua...

Epätoivoinen yritys saada puhelimeen virtaa ja yhteys Mombasassa odottavaan taksikuskiin.

"EH?!"

Yks tyhjä arpa saatiin vielä taksikuskin suhteen. Martsu ehti sanoa, että nainen ratissa on kyllä virhe. Ja niinhän se oli. Me tarvittiin lauttaa, jotta päästiin ulos Mombasan keskustasta ja kohti Diani Beachia. Lautalle menevä liikenne oli totaalisesti ruuhkautunu, ja kaikkien kommervenkkien jälkeen matkaan meni useampi tunti. Jätettiin Carlos Tiwi beachille ja me jatkettiin matkaa. Vähän aavistelin että jotain tässä vielä tulee ja totta! Taksimirkku ilmotti, ettei se tiedä missä meidän majotuspaikka on. Eikä tienny KUKAAN muukaan Dianissa. Mun puhelimesta oli akku loppu. Kesti ikuisuuden ennen kuin löydettiin keino, jolla saada ongittua mun sammuneen puhelimen muistissa oleva numero ja sitten vielä yhteys meidän guest houseen. Ei sekään hirveesti auttanu... Koska jonkun aivopierun takia me annettiin KUSKIN ottaa ohjeet vastaan. Mutta jos ei erota oikeaa vasemmasta, niin ei kauheesti auta kuunnella ohjeita. Mä sitten juttelin ja sain ohjeet. Hirvee hyöty ei ollu, sillä mirkkuhan ei kuunnellu kun yritin selittää että "se on puinen portti tuolla puolen tietä, lähellä sitä ja sitä..." Eikä se suostunu pysähtymään tai kääntymään takaisin meidän pyynnöstä. Loppu viimein pilkko pimeässä illassa se pysäytti auton tien viereen (jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä). Mun huumorintaju alkoi olla koetuksella. Hyppäsin ulos ja marssin sellaselle portille, jonka epäilin olevan oikea. Ja viimein me päästiin perille! Oltiin TODELLA huojentuneita. Mutta taksimirkun pyynnöistä huolimatta me ei suostuttu maksaamaan enää extraa :D Sukuma Guest House oli täydellinen ja vastaanotto lämmin! Oltiin ku taivaas! Myönnän. 26h ja 520 km imasee vähän mehuja, etenkin jos et voi peseytyä, etkä saa syödäkses viimeisen 12 tunnin aikana mitään muuta ku banaania ja pähkinöitä. 

Mutta kaikki väsymys pyyhittiin pois syömällä, peseytymällä ja nukkumalla. Huoneistohotelli kun oli kysees, niin seuraavana päivänä shopattiin jääkaappi täyteen ruokaa. Koska syöminen on ihanaa! (Aika usein suusta livahtanut lause ruokalautasen ääressä... ruokailuvälit täällä on venyny luvattoman pitkiksi) Nautittiin siis Mombasan hikisestä kuumuudesta ja levättiin. Otettiin rennosti ja lopetettiin suorittaminen. Ainakin päiväksi. Illalla mentiin vielä "yhdelle" Carlosin kanssa, mutta lapasestahan se lähti. Sosialisoiduttiin siinä sitten masaidenkin kans ja ilta oli oikein leppoisa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajuttiin, että nyt on järkevää laittaa korkki kiinni ja toivoteltiin hyvät illan jatkot. Hipsittiin laitaa myöden pilkkopimeäs käsikynkkää keitteleen kuppinudlarit ja paineltiin sänkyyn. Carlos vielä soitti pyytääkseen meitä yökerhoon uusien ystäviemme kans. Ei kuitenkaan menty. Ja sen koommin ei ollakaan Carlosia enää tavotettu yrityksistä huolimatta. :( Ei auta kuin toivoa, että miehen ilta päättyi turvallisesti... Puhelimensa varmaan ainakin menetti.

Seuraavana päivänä ilman darraa lähdettiin snorklaamaan. Ensin tutustuttiin slave caveen, jossa siis on säilytetty orjia ennen laivoihin ja sitä kautta markkinoille siirtämistä. Nykypäivänä luola oli lepakoiden asuinsija ja niitä lentelikin sen verran läheltä, että tukka melki pöllys. Mutta joo... Olosuhteet siellä on ollu vähintääkin ahdistavat, epäinhimilliset ja epähygieniset. Viimeistään siinä vaiheessa alkoi mahanpohjassa velloa kuvotus ja viha, kun opas esitteli orjien ruoskintapisteen. Ja orjakauppa on loppunu vasta 1900 -luvun alussa!

Luolilta meidät vietiin rantaan, jossa hypättiin toisten ihmisten kanssa samaan veneeseen. Meri oli kaunis, turkoosi ja niin kirkas, että arskat oli paree pitää silmillä koko ajan. Meistä huolehdittiin erittäin hyvin, tuotiin juomaa ja tiedusteltiin onko kaikki hyvin. Kaikki oli siihen asti hyvin kunnes alettiin suorastaan jahdata delfiinejä. Oltiin Martsun kans vähän hajalla siitä touhusta... En ymmärrä MIKSI niitä pitää lähteä hakemalla hakemaan ja kahden laivan voimin ahdistella, että turistit saa kuvata. AAARGH! Myönnän, otin kuvia. Mutta jos asia olis ollu mun käsissä, olisin kääntäny veneen ja antanu näille upeille luonnon luomuksille tilaa uida rauhassa.

Snorklailemaan mentiin Marine Parkiin, jossa korallit, kalat ja luonto oli ihan iholla. Se oli aivan ihanaa ja nautin tosissaankin värien loistosta ja pyrin olemaan varovainen, etten mee liian lähelle mitään elävää. Bongailtiin lukemattomien kauniiden kalojen lisäksi merikilpikonna! Ja taas hajosin... Eräs OPAS nimittäin sukelsi ja kiskaisi sitä reppanaa räpylästä!? Miksi, sitä en tiedä. Oltiin Martsun kans aivan hajoamispisteet ja molempien snorkkelista kuului NOOO!!!!! Olin järkyttyny! Meille ensinnäkin sanottiin (sentäs), ettei mihinkään saa koskea, mutta ei ne sitten ite voinu näyttää esimerkkiä. Mä lähdin pois tilanteesta, koska sitä reppanaa ahdisteltiin mun mielestä ihan liikaa. Oisko turvaväli mitään? Martsu tuli kohta perässä ja kertoi muiden olleen niin lähellä, ettei kilppari meinannu päästä pintaan hengittämään. :( Reissu oli kaikin puolin muuten hieno, mutta kyllä jäin miettimään sitä miksi me sorkitaan luontoa tolla tavalla. Podin myös huonoa omaatuntoa siitä, että olin mukana, vaikka omalta osaltani pyrin käyttäytymään niin että häiritsen luontoa mahdollisimman vähän. Jos en ajattele noita negatiivisia asioita, niin muuten reissu oli oikein hyvä. Ja saatiin syödä rapua, kalaa ja ennen kaikkea, mandaaseja. Nam nam. :) Ja mikä siisteintä, Martsu kyllä ylitti itsensä kala kerrallaan. :) Kunhan ensin "sulavasti" soljahti veteen... vähän niin kuin huonossa komediassa on tapana. ;) Ja muistoksi jäi mojova mustelma olkavarteen.

Ennen delfiinijahtia ;)

Setä auttoi lasta

Jaa niin näinkö tätä ajetaan.

Mombasan hehkuissa oltiin melkein viikko, jonka aikana me mm. shoppailtiin (kun rahaahan on), uitiin päivittäin, syötettiin apinoita, katseltiin elokuvaa ja käveltiin rantaviivaa pitkin. Otettiin rennosti. :) Ja niin, käytiin me pari päivää kauppaa ehkä maailman hienoimmasta patsaasta, jonka sain viimein tingattua itselleni hintaan 6300KSH. Kiitos Martsulle sponsoroinnista <3 Tiesin heti ensinäkemältä, että haluan tuon patsaan. Siitä se sitten lähti ja parin päivän kuluttua kolmen miehen kopla toi sen meidän guest housen portaille. Sitä en tiedä millä sen aikanani pakkaan Suomeen. Ainakaan ehjänä. Ja olihan se ollu mulla tunnin, kunnes pimeässä ilman silmälaseja kuljetin sitä toiseen huoneeseen. Ja räks. Osuin ovenkarmiin ja leijonan häntä typistyi. AAARGH! Huuto oli verta hyytävä! Martsu oli saada halvauksen, sillä mun huuto kuului suihkun kohinankin läpi. Enkä pystyny järkytyksissäni edes vastaamaan Martsun "mitä mitä" -huikkailuun. Martsu ehti jo epäillä, että meidän makkarissa on joku tunkeutuja :D Paketoitiin patsas sitä mukaan, että paluumatkalla Nairobiin yks jos toinenkin kiinnitti siihen "vauvaan" huomioita. :D

Martsu, onko sulla jotain kerrottavaa? :D

Colobus Monkey. Kokonainen yhteisö vieraili päivittäin meidän guest housessa.

Vipa päivä talsittiin Old Townissa ja tutustuttiin mm. Fort Jesukseen, Spice Marketiin, Meat Marketiin ja Fish Marketiin sekä niihin kapeisiin kujiin, jossa ei oo viemäröintiä. Kuvitelkaapa muuten ne muikeet tuoksut joita syntyy tunti tolkulla yli +30 º lämpötilassa muhivasta kalasta ja lihasta. Vedettiin syvään henkeä ennen kuin astuttiin näihin toreihin. (Ei auttanu) Siellä takuulla muhi muutama mikrobi, jotka voi aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Ne lihat jotka ei päivän aikana mee kaupaksi, myydään uudelleen seuraavana päivänä. Jääkaappiin vaan yöksi. Kierroksen jälkeen mentiin syömään... lihaa :D Ja mietittiin, että onkohan pippurin liikakäytöllä tarkoitus peitellä jotain? ;) Niin tai näin, ilman ruokamyrkytystä selvittiin siitä, sekä junamatkan eväistä :) Junamatka oli onneksi inhimillisempi ja aikakin kului mukavasti, kun pelailtiin korttia saksalaisten ja ruotsalaisten turrejen kans. Eikä oltu ku 3h myöhäs aikataulusta. :)

Meat Market

Pää valmiina pataan

Elintarvikehygieniaa

Old Town

6.12 siis oltiin Nairobissa. Kotona jynssäämään reissukuonat pois ja juhlatanttu ylle. Sitten vaan pokkana Tuijan kans edustamaan Suomen Suurlähetystöön itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kokkareiden tarjoilu oli aivan jees ja viinilasi ei ehtiny ees kunnolla tyhjentyä, kun se jo uudelleen täytettiin. Parin tunnin jälkeen hoiputtiin kymmenen sentin koroissa jalat paskana tienposkeen. Arvottiin hetki, että mitäs nyt? Päädyttiin, että mennään yhdelle ja napattiin bodaboda. Kuski katto meitä päästä varpaisiin ja tuumas "ette te kyllä bodabodalla halua mennä" ja lähti. Mutta käänty takas. Hypättiin siinä glamourissamme kyytiin ja oltiin todellakin näky! :D Hyvä että hameet veny. Loppu viimein kello olikin sitten kolme kun kömmittiin koppaan hihitellen :) Mutta pitäähän sitä nyt juhlia Suomea. Jätettiin kuitenkin mellakat väliin ja ne hevoset hakkaamatta. Se homma näytti hoituvan joidenkin älykkäiden ja isänmaallisten ihmisten toimesta siellä kotopuolessakin. Perhana.

7.12 saattelin Martsun lentokentälle kyyneleet poskilla. Halailusta ei ollut tulla loppua. Miten ihanat ja tapahtumarikkaat kolme viikkoa me jaettiinkaan yhdessä! :) Ikävä iski oikeastaan heti ja ihan piti totutella elämään ilman oikeaa kättään. Onneksi on olemassa skype :)

Nyt siis kesäloma lusittuna ja pikku hiljaa totuttelen arkeen täällä. Ensi viikolla siirryn Mogran lastenkotiin, jossa majailen tammikuun alkuun saakka. Sitten palaankin tähän perheeseen, jossa jatkan Tuijan jalanjäljissä siskona ja suomenkielen opettajana. :) Lapset on kyllä ihan huikeita ja tuun varmasti viihtymään hyvin tässä perheessä :)

Nauttikaa tulevasta talvesta ja tehkää lumienkeleitä jos mahdollista :) 

-elsa