Hehkuista Mombasan

Ja joskos sitten saisin vielä synnytettyä vähän lyhyemmän tekstin meidän Mombasan matkasta. (Aina voi yrittää!)

Toiveikkaana ja hyvissä ajoin oltiin asemalla vetolaukut irvistellen. Ja boarding alkoikin ihan ajallaan. Matkattiin ykkösluokassa ja hyttinaapuriksi heilahti espanjalainen Carlos, jonka kans tehtiin tuttavuutta heti asemalla. Lipun hintaan (4400KSH) kuuluu myös illallinen ja aamupala. Olin kyllä kuullu juttuja ruokamyrkytyksistä, mutta eikö nyt yks semmonen pidä tällä reissulla kokea kuitenkin? Illallistettiin purukumimaista lihaa pääosin Nairobin asemalla. Aikataulut on täällä venyvä käsite ja jopa VR kalpenee Rift Valley Railwayn rinnalla. Juna starttas 2 tuntia myöhässä. Kyytihän oli epätasaista, kuten asiaan kuuluu. Siitä todisteena mustelmia ja pieni naarmu olkavarressa paiskauduttuani päin seinää vessareissulla. :)

Aamulla selvis, että aikataulu oli heilahtanu vielä vähän ja oltiin noin 4 tuntia myöhässä. Kunnes matka pyssäs keskelle ei mitään. Saatiin selville, että kiskoille oli tipahtanu toisesta junasta vaunuja ja raivaustyöt tulee kestämään useamman tuntsan. Ehkä 2-4h ja sen jälkeen kestää pari tuntia päästä Mombasaan. Maantietäpitkin matkaa oli n. 1h (tai 45 min. tai 1,5h... riippuu keltä kysyy :D ) Tilanne oli vähintäänkin sekava. Osa asiakkaista lähti maastajalkasin pakaasiensa kans main roadille. Ajatus meistä vetolaukkujen kanssa keskellä pusikkoa ei houkutellu. Puskista kuitenkin saapui kolme matatua, joihin tungettiin loput porukasta ja mekin valittiin yks minne asentautua. Se matatu oli kyllä vähän tyhjä arpa, koska noin puolen tunnin kuluttua se levis tienposkeen. Jahas. Noh. Hmm. Napataanpa lennosta uus. Siinä vaiheessa oltiin jo erittäin hikisiä, likaisia ja nälkäisiä, mutta oltiin ihan et hei, täähän on aivan mukava kokemus. Keskipäivän kuumimmat ajat istuttiin siis täpötäydes matatus ja mä en voinu ees laskea toista jalkaa maahan, vaan roikotin sitä matkalaukun päällä joka ei mahtunu penkkien alle. Tilanteen huvittavuuden kruunas myös se, että jokainen hidastetöyssy/kuoppa nostatti mut irti penkistä ja iskin pääni kattoon. Siis jos unohdin istua niska kyyryssä. :D Mutta auto oli sen verran tuningissa kunnossa, että saatiin myös basson jytkeen ansioista ilmainen pohjehieronta. :D Viimein päädyttiin Mombasaan ja lähdetiin käpsyttelemään rautatieasemalle Carlosin kans samaa matkaa. Meille nimittäin ihan verturinkuljettajan toimesta luvattiin hyvitystä lipun hinnasta... Mä kyllä aavistelin, että niitä hyvityksiä ei nähä. Ja olin oikeassa "Joo kato ku ei oo semmosta sopivaa henkilöä nyt paikalla joka vois auttaa" "Ei me täältä korvauksia makseta. Saatte ne Nairobista" "Tulkaa maanantaina uudestaan" Huikea korvaussummamme olis ollu 150KSH eli 1,5€ :D Matatukin maksettiin siis omasta pussista 250KSH, mutta ei esim. ollu mahdollista saada sitä matatumatkan hintaa. This is Africa :D

"Ihanaa, 15 tunnin kuluttua oon Mombasassa" Tai 26 tunnin kuluttua...

Epätoivoinen yritys saada puhelimeen virtaa ja yhteys Mombasassa odottavaan taksikuskiin.

"EH?!"

Yks tyhjä arpa saatiin vielä taksikuskin suhteen. Martsu ehti sanoa, että nainen ratissa on kyllä virhe. Ja niinhän se oli. Me tarvittiin lauttaa, jotta päästiin ulos Mombasan keskustasta ja kohti Diani Beachia. Lautalle menevä liikenne oli totaalisesti ruuhkautunu, ja kaikkien kommervenkkien jälkeen matkaan meni useampi tunti. Jätettiin Carlos Tiwi beachille ja me jatkettiin matkaa. Vähän aavistelin että jotain tässä vielä tulee ja totta! Taksimirkku ilmotti, ettei se tiedä missä meidän majotuspaikka on. Eikä tienny KUKAAN muukaan Dianissa. Mun puhelimesta oli akku loppu. Kesti ikuisuuden ennen kuin löydettiin keino, jolla saada ongittua mun sammuneen puhelimen muistissa oleva numero ja sitten vielä yhteys meidän guest houseen. Ei sekään hirveesti auttanu... Koska jonkun aivopierun takia me annettiin KUSKIN ottaa ohjeet vastaan. Mutta jos ei erota oikeaa vasemmasta, niin ei kauheesti auta kuunnella ohjeita. Mä sitten juttelin ja sain ohjeet. Hirvee hyöty ei ollu, sillä mirkkuhan ei kuunnellu kun yritin selittää että "se on puinen portti tuolla puolen tietä, lähellä sitä ja sitä..." Eikä se suostunu pysähtymään tai kääntymään takaisin meidän pyynnöstä. Loppu viimein pilkko pimeässä illassa se pysäytti auton tien viereen (jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä). Mun huumorintaju alkoi olla koetuksella. Hyppäsin ulos ja marssin sellaselle portille, jonka epäilin olevan oikea. Ja viimein me päästiin perille! Oltiin TODELLA huojentuneita. Mutta taksimirkun pyynnöistä huolimatta me ei suostuttu maksaamaan enää extraa :D Sukuma Guest House oli täydellinen ja vastaanotto lämmin! Oltiin ku taivaas! Myönnän. 26h ja 520 km imasee vähän mehuja, etenkin jos et voi peseytyä, etkä saa syödäkses viimeisen 12 tunnin aikana mitään muuta ku banaania ja pähkinöitä. 

Mutta kaikki väsymys pyyhittiin pois syömällä, peseytymällä ja nukkumalla. Huoneistohotelli kun oli kysees, niin seuraavana päivänä shopattiin jääkaappi täyteen ruokaa. Koska syöminen on ihanaa! (Aika usein suusta livahtanut lause ruokalautasen ääressä... ruokailuvälit täällä on venyny luvattoman pitkiksi) Nautittiin siis Mombasan hikisestä kuumuudesta ja levättiin. Otettiin rennosti ja lopetettiin suorittaminen. Ainakin päiväksi. Illalla mentiin vielä "yhdelle" Carlosin kanssa, mutta lapasestahan se lähti. Sosialisoiduttiin siinä sitten masaidenkin kans ja ilta oli oikein leppoisa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajuttiin, että nyt on järkevää laittaa korkki kiinni ja toivoteltiin hyvät illan jatkot. Hipsittiin laitaa myöden pilkkopimeäs käsikynkkää keitteleen kuppinudlarit ja paineltiin sänkyyn. Carlos vielä soitti pyytääkseen meitä yökerhoon uusien ystäviemme kans. Ei kuitenkaan menty. Ja sen koommin ei ollakaan Carlosia enää tavotettu yrityksistä huolimatta. :( Ei auta kuin toivoa, että miehen ilta päättyi turvallisesti... Puhelimensa varmaan ainakin menetti.

Seuraavana päivänä ilman darraa lähdettiin snorklaamaan. Ensin tutustuttiin slave caveen, jossa siis on säilytetty orjia ennen laivoihin ja sitä kautta markkinoille siirtämistä. Nykypäivänä luola oli lepakoiden asuinsija ja niitä lentelikin sen verran läheltä, että tukka melki pöllys. Mutta joo... Olosuhteet siellä on ollu vähintääkin ahdistavat, epäinhimilliset ja epähygieniset. Viimeistään siinä vaiheessa alkoi mahanpohjassa velloa kuvotus ja viha, kun opas esitteli orjien ruoskintapisteen. Ja orjakauppa on loppunu vasta 1900 -luvun alussa!

Luolilta meidät vietiin rantaan, jossa hypättiin toisten ihmisten kanssa samaan veneeseen. Meri oli kaunis, turkoosi ja niin kirkas, että arskat oli paree pitää silmillä koko ajan. Meistä huolehdittiin erittäin hyvin, tuotiin juomaa ja tiedusteltiin onko kaikki hyvin. Kaikki oli siihen asti hyvin kunnes alettiin suorastaan jahdata delfiinejä. Oltiin Martsun kans vähän hajalla siitä touhusta... En ymmärrä MIKSI niitä pitää lähteä hakemalla hakemaan ja kahden laivan voimin ahdistella, että turistit saa kuvata. AAARGH! Myönnän, otin kuvia. Mutta jos asia olis ollu mun käsissä, olisin kääntäny veneen ja antanu näille upeille luonnon luomuksille tilaa uida rauhassa.

Snorklailemaan mentiin Marine Parkiin, jossa korallit, kalat ja luonto oli ihan iholla. Se oli aivan ihanaa ja nautin tosissaankin värien loistosta ja pyrin olemaan varovainen, etten mee liian lähelle mitään elävää. Bongailtiin lukemattomien kauniiden kalojen lisäksi merikilpikonna! Ja taas hajosin... Eräs OPAS nimittäin sukelsi ja kiskaisi sitä reppanaa räpylästä!? Miksi, sitä en tiedä. Oltiin Martsun kans aivan hajoamispisteet ja molempien snorkkelista kuului NOOO!!!!! Olin järkyttyny! Meille ensinnäkin sanottiin (sentäs), ettei mihinkään saa koskea, mutta ei ne sitten ite voinu näyttää esimerkkiä. Mä lähdin pois tilanteesta, koska sitä reppanaa ahdisteltiin mun mielestä ihan liikaa. Oisko turvaväli mitään? Martsu tuli kohta perässä ja kertoi muiden olleen niin lähellä, ettei kilppari meinannu päästä pintaan hengittämään. :( Reissu oli kaikin puolin muuten hieno, mutta kyllä jäin miettimään sitä miksi me sorkitaan luontoa tolla tavalla. Podin myös huonoa omaatuntoa siitä, että olin mukana, vaikka omalta osaltani pyrin käyttäytymään niin että häiritsen luontoa mahdollisimman vähän. Jos en ajattele noita negatiivisia asioita, niin muuten reissu oli oikein hyvä. Ja saatiin syödä rapua, kalaa ja ennen kaikkea, mandaaseja. Nam nam. :) Ja mikä siisteintä, Martsu kyllä ylitti itsensä kala kerrallaan. :) Kunhan ensin "sulavasti" soljahti veteen... vähän niin kuin huonossa komediassa on tapana. ;) Ja muistoksi jäi mojova mustelma olkavarteen.

Ennen delfiinijahtia ;)

Setä auttoi lasta

Jaa niin näinkö tätä ajetaan.

Mombasan hehkuissa oltiin melkein viikko, jonka aikana me mm. shoppailtiin (kun rahaahan on), uitiin päivittäin, syötettiin apinoita, katseltiin elokuvaa ja käveltiin rantaviivaa pitkin. Otettiin rennosti. :) Ja niin, käytiin me pari päivää kauppaa ehkä maailman hienoimmasta patsaasta, jonka sain viimein tingattua itselleni hintaan 6300KSH. Kiitos Martsulle sponsoroinnista <3 Tiesin heti ensinäkemältä, että haluan tuon patsaan. Siitä se sitten lähti ja parin päivän kuluttua kolmen miehen kopla toi sen meidän guest housen portaille. Sitä en tiedä millä sen aikanani pakkaan Suomeen. Ainakaan ehjänä. Ja olihan se ollu mulla tunnin, kunnes pimeässä ilman silmälaseja kuljetin sitä toiseen huoneeseen. Ja räks. Osuin ovenkarmiin ja leijonan häntä typistyi. AAARGH! Huuto oli verta hyytävä! Martsu oli saada halvauksen, sillä mun huuto kuului suihkun kohinankin läpi. Enkä pystyny järkytyksissäni edes vastaamaan Martsun "mitä mitä" -huikkailuun. Martsu ehti jo epäillä, että meidän makkarissa on joku tunkeutuja :D Paketoitiin patsas sitä mukaan, että paluumatkalla Nairobiin yks jos toinenkin kiinnitti siihen "vauvaan" huomioita. :D

Martsu, onko sulla jotain kerrottavaa? :D

Colobus Monkey. Kokonainen yhteisö vieraili päivittäin meidän guest housessa.

Vipa päivä talsittiin Old Townissa ja tutustuttiin mm. Fort Jesukseen, Spice Marketiin, Meat Marketiin ja Fish Marketiin sekä niihin kapeisiin kujiin, jossa ei oo viemäröintiä. Kuvitelkaapa muuten ne muikeet tuoksut joita syntyy tunti tolkulla yli +30 º lämpötilassa muhivasta kalasta ja lihasta. Vedettiin syvään henkeä ennen kuin astuttiin näihin toreihin. (Ei auttanu) Siellä takuulla muhi muutama mikrobi, jotka voi aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Ne lihat jotka ei päivän aikana mee kaupaksi, myydään uudelleen seuraavana päivänä. Jääkaappiin vaan yöksi. Kierroksen jälkeen mentiin syömään... lihaa :D Ja mietittiin, että onkohan pippurin liikakäytöllä tarkoitus peitellä jotain? ;) Niin tai näin, ilman ruokamyrkytystä selvittiin siitä, sekä junamatkan eväistä :) Junamatka oli onneksi inhimillisempi ja aikakin kului mukavasti, kun pelailtiin korttia saksalaisten ja ruotsalaisten turrejen kans. Eikä oltu ku 3h myöhäs aikataulusta. :)

Meat Market

Pää valmiina pataan

Elintarvikehygieniaa

Old Town

6.12 siis oltiin Nairobissa. Kotona jynssäämään reissukuonat pois ja juhlatanttu ylle. Sitten vaan pokkana Tuijan kans edustamaan Suomen Suurlähetystöön itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kokkareiden tarjoilu oli aivan jees ja viinilasi ei ehtiny ees kunnolla tyhjentyä, kun se jo uudelleen täytettiin. Parin tunnin jälkeen hoiputtiin kymmenen sentin koroissa jalat paskana tienposkeen. Arvottiin hetki, että mitäs nyt? Päädyttiin, että mennään yhdelle ja napattiin bodaboda. Kuski katto meitä päästä varpaisiin ja tuumas "ette te kyllä bodabodalla halua mennä" ja lähti. Mutta käänty takas. Hypättiin siinä glamourissamme kyytiin ja oltiin todellakin näky! :D Hyvä että hameet veny. Loppu viimein kello olikin sitten kolme kun kömmittiin koppaan hihitellen :) Mutta pitäähän sitä nyt juhlia Suomea. Jätettiin kuitenkin mellakat väliin ja ne hevoset hakkaamatta. Se homma näytti hoituvan joidenkin älykkäiden ja isänmaallisten ihmisten toimesta siellä kotopuolessakin. Perhana.

7.12 saattelin Martsun lentokentälle kyyneleet poskilla. Halailusta ei ollut tulla loppua. Miten ihanat ja tapahtumarikkaat kolme viikkoa me jaettiinkaan yhdessä! :) Ikävä iski oikeastaan heti ja ihan piti totutella elämään ilman oikeaa kättään. Onneksi on olemassa skype :)

Nyt siis kesäloma lusittuna ja pikku hiljaa totuttelen arkeen täällä. Ensi viikolla siirryn Mogran lastenkotiin, jossa majailen tammikuun alkuun saakka. Sitten palaankin tähän perheeseen, jossa jatkan Tuijan jalanjäljissä siskona ja suomenkielen opettajana. :) Lapset on kyllä ihan huikeita ja tuun varmasti viihtymään hyvin tässä perheessä :)

Nauttikaa tulevasta talvesta ja tehkää lumienkeleitä jos mahdollista :) 

-elsa