Kuolemanpelkoa ja kaviouraa Ugandassa

Nyt vois sanoa että ristus mikä reissu… Lähdettiin viime viikon torstaiaamuna matkaan, kohteena Uganda ja suunnitelmissa rafting ja ratsastussafari. Tytöt oli koko edellisen illan pohtinu asukokonaisuuksia, pakannu kaiken oleellisen ja epäoleellisen sekä moniin kertoihin tarkastanu, että onko bussiliput mukana. Ja olihan ne…  Mutta kun kolme blondia ostaa bussiliput, niin eihän se tietenkään menny niin kun elokuvis. Aamuvarhaisella matkattiin kohti Queens Coachin bussipysäkkiä ja Martsu päätti ihan vielä varmuuden vuoksi tarkistaa meidän liput… Kaikki kolme blondia sai muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin kaupan päälle, kun tajuttiin että oltiin buukattu liput YÖbussiin, vaikka nimenomaan tarkoitus oli matkustaa aamusta alkaen! Ja myös paluuliput oltiin lahjakkaasti varattu yöbussiin. Voi itku ja hampaiden kiristys. Siinä sitä oltiin, rinkat pakattuna ja valmiina lähtemään 14 tunnin bussimatkalle Ugandaan, mutta oltiin vaan 12 tuntia edellä aikataulusta. Siispä pikaisesti etsittiin toinen yhtiö, jolla oli aamubussi juuri lähdössä. Saatiin liput ja soitettiin toiselle firmalle sortsit, ettei me voidakaan tulla. Siis HUOM! Peruttiin meidän sille päivälle olevat bussiliput. Eipä mitään, oltiin helpottuneita että päästiin matkaan, vaikka pelättiin rahallista tappiota. Mielessä kävi häivähdys siitä, ettei koskaan saada lipuista maksamaamme summaa takaisin, vaikka soitettiin firmaan ja lähetettiin taksikuski palauttamaan lippuja. Muutaman tunnin jälkeen jouhevasti alkanut matka kuitenkin jumittui…  Sain vieressä istuvalta limaiselta naistennaurattaja sedältä vaivoin selvitettyä, että edessä on onnettomuus, jossa on menehtyny kaksi ihmistä. Kaksi tuntia odoteltiin tien avautumista ja kun me viimein lähdettiin liikkeelle, niin samaan aikaan meidän ohi kiisi ambulanssi! Siis yli kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen… Jotenkin tuli mieleen että varmaan suurempi tarve olis ollu sille ruumisautolle siinä vaiheessa. Tai tarkemmin sanoen teurasautolle, sillä tienposkessa lojui arviolta parisenkymmentä osittain tai täysin kärähtänyttä sorkkaeläintä. Ja lukematon määrä palavia/kyteviä kylttejä. Tapahtuma ei sen suuremmassa laajuudessa meille auennut, eikä välttämättä tarvikaan. Matka jatkui epämääräisissä tunnelmissa… Muutaman tunnin jälkeen kaikki suuret ohjelmanumerot ajan kuluttamiseksi oli jo suoritettu. Siis eväät syöty ja (erittäin) huonot vitsit kerrottu. Sinnikkäästi yritin nukkua, mutta bussissa oli ilmeisen huonot jousitukset, sillä joka ikinen hidastetöyssy tai kuoppa nostatti kaikki 171cm ja 63 kg valkosta lihaa irti penkistä ja rysäytti takasin. Voimalla. Ja tiet on tunnetusti täynnä juurikin kuoppia ja hidasteita. Epäilin vahvasti, että nikamat meni uuteen järjestykseen tai ainakin suolisto vaihto paikkaa. En siis saanu silmällistäkään unta ja koko 14h bussimatka onnistuttiin suorittamaan kahdella vessatauolla sekä hyvin säännöstellyllä juomisella. Rajamuodollisuuksiin saatiin tuhraantumaan muutama tuntsa. Siinä väsymyksessä meni hetki tajuta, että pitää ensin täyttää maasta poistumiskortti Keniassa ja sitten maahantulokortti ja viisumihakemus Ugandassa. Mutta olihan se aika siistiä! Saada kuuden vuoden jälkeen UGANDAN viisumi passiin! Muutama tunti körryyteltiin ennen kun viimein saavuttiin Jinjaan. Adriftin kautta oli onneksi tadekuski valmiina odottamas, sillä sinnikkäät bodabodakuskit piiritti meidät saman tien kun hypättiin bussista ulos. ”Yes, madame! Bodaboda?” Ja vikkelät kädet oli heti valmiina kantamaan meidän rinkkoja. Onneks tää on tuttu kuvio entuudestaan ja olin kärppänä nappaamas oman rinkkani takas itelle.. Minähän reippaana tyttönä kyllä kannan sen kaikki sata metriä rinkkaani ihan ite ennemmin kuin maksan jollekin pari euroa siitä että se tekee sen mun puolesta.

Ruuhkahuippu

Viesti bussin kyljessä

Paikallislehti

Rajamuodollisuuksia hoitamassa, mutta missä on Precosa -kynä??

Majottauduttiin uupuneina dormiin, jossa ei onneksi ollu TOISIA IHMISIÄ. Paiskattiin rinkat lattialle ja arvottiin petejä. Mä olin ilmeisesti uupumuksesta lähes sokea, sillä en huomannu yhtään, että rinkan alle vilisti torakka. Martsulta se ei jääny huomaamatta lainkaan (eikä meiltä kuulematta). Mehupurkilla sain sitten deletoitua kaverin, mutta päädyttiin siihen, että nukutaan yläpunkissa ja valot päällä mahdollisten vieraiden varalta. Uupumus kai vähän vaikutti siihenkin, että huumorintaju ei meinannu jaksaa myöskään vessassa vilistävää rottaa. Mutta noh, tää on Afrikka ja me ollaan luonnossa, joten mitä muuta voit odottaa. Ei muuta ku pää tyynyyn… Uni vaan ei ihan heti meinannu tulla, sillä kesti aikansa tottua avoviemäristä leijailevaan tuoksuun. :D 

Underbergit nassuun, hyvää oli ;)

Aamulla suomalaiset suorittajat oli ylhäällä hyvissä ajoin ja valmiina kosken kuohuihin urheilurindeissä ja -byysissaan. Kuka enemmän ja kuka vähemmän kehnot housuissa. Kuultiin, että liitytään isompaan ryhmään, joka jumittaa Kampalan ruuhkissa. Odottelu kannattaa hyödyntää, siispä benjihyppäämään! Yli kymmenen vuotta on edellisestä ja täytyy sanoa että musta on tullu vanha!!! Olin ihan pettyny siihen kuinka mua JÄNNITTI siellä tornissa! Varsinkin kun katoin alas… Setä siinä lohdutti, että se on ihan normaalia. Jopa kymmenennen kerran jälkeen se edelleen jännittää. Tyydyn siis siihen ja yritän uskotella itelleni, etten oo ihan säälittävä vanha ruppana. Mutta jännityksestä huolimatta tai juuri siitä syystä ihanaahan se oli! Huikea tunne hypätä benji Niilin yllä, vaikkakin jälkikäteen sain kuulla ja nähdä, että ois ollu mahis valita pidempi köysi. En siis saanu kasteltua päätäni Niiliin siinä vaiheessa ja se jäi harmittamaan mua ihan älyttömän paljon. Sedät tornissa olis voinu kertoa sen, koska maksoin siitä lystistä muutenkin jo 70USD. Kuvia en sitten firman puolesta ottanut huokeaan 10 dollarin kappalehintaan.

Lopulta päästiin koskenlaskun lähtöpisteeseen ja toisen kerran aamupalalle ;) Sitten suunnattiin TEAM TUTUn kanssa Niiliin ja alotettiin päivä erilaisilla treeneillä. Koskien pauhu kuului jo taustalla ja teki muutaman perhosen mahaan. Itsehän tietenkin tyyräsin ahterini etupenkkiin (makso mitä makso) ja toiset ihmiset sai tyytyä muuhun. Mahtoivatko sitten osoittaa mieltään asiasta, sillä melottiin pitkiä pätkiä lähinnä suomalaisella lihasvoimalla. Niin vain saatiin kaikki 8 ihmistä liikkeelle meidän lihaksistolla, ettei täs ihan turhia muijia olla ollenkaan. Edessä oli kahdeksan koskea. Nyt täytyy kyllä sanoa, että kyyti tuntui kuitenkin hieman laimealta mun makuun, vaikkakin jonkin asteinen jännitys jokaisessa koskessa oli. Parin ekan jälkeen kaivoin piilarit pois aiheuttamasta tuskaa ja loppu päivän vedin sokkona ja luulin mm. limsapulloa linnuksi. Viimeinen koski ennen lounasta pisti adrenaliinit tosissaan virtaamaan suonissa, sillä melottiin sinne UUDESTAAN, kun ei heti ekalla saatu venettä tyhjättyä. Toka kerta toden sanoi. Lautta ympäri ja suoraan aallon alle koko jengi. Säälittävä yritykseni pitää ilmat keuhkoissa oli tuomittu epäonnistumaan, sillä joku tippu suoraan mun päälle niin että kypärät kolisi ja kosken riepotus tyhjäs keuhkot nanosekunnissa. Aalto vello valtavalla voimalla ja hetken pinnan alla oltuani avasin silmät ja näin että pintaan oli vielä hyväänen matka. Keuhkot osittain täynnä vettä takaraivos kävi se pieni pelon häive ja pakottava tarve päästä pintaan. Onneksi pysyin rauhallisena ja melaa tiukasti käsis puristaen pyörähdin kilpikonna asentoon ja liivit veti mut päivänvaloon. Heti pinnalle päästyäni huoli ystävien selviytymisetä puski yhtälailla pintaan ja aloin suoraa huutoa karjumaan Tuijan ja Martsun nimeä. Siis tällä mun megafonillani! Tutu opaskin huolestui kun kuuli mun huutavan. Ja en turhaan huolissani karjunu, sillä Tuija oli tosissaan kokenu kovia jäädessään jumiin veneen alle. Mä todellakin nostan hattua näille tytöille ja oon erittäin ylpeä siitä, että molemmat tuli loppuun asti mukana.

Rafting ei tosiaan ollu enää samaa luokkaa kuin vuonna 2007, sillä Niilille oli kyhätty joku pato, jonka takia laskettiin osittain eri koskia. Ei ollu Big Brotheria enää, mutta onneksi Bad Place sentään oli voimissaan ja sehän meidät mukanaan veikin ekan kerran. Viimeinen koski ryöpytti meitä onneksi ihan huolella ja kypärät kolisten veteen taas, sekä parikin kertaa kunnon kuohujen alle. Selvisin vaurioitta. Lukuunottamatta mustelmia ja niskan palamista. Ostettiin ylihinnoitellut kuvat ja videomateriaali. Siis hinta oli vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin, mutta samaan pakettiin ei kuulunu mitään editointia tms. :( Botskissa puoli päivää mukana ollut intialainen mies osallistui kuvakustannuksiin antaen meille rahaa ja sähköpostiosoitteen. Tuumas vain, että luotan teihin! Siis ihanaa että tommosta luottamusta vielä on! Mä heitin kuvat sille dropboxin kautta ja sieltä tuli vastauksena kiitokset sekä lupaus olla apuna jos joskus matkustan Intiaan tai Kongoon. :)

"Äitiiii!!"

Kosken kuohuissa

Mä oon jo vissiin hetken ollu pinnan alla...

!!

Seuraavaa aaltoa odotellessa... ;)

Seuraavana aamuna lähdettiin vesitaksilla kohti talleja, jossa meidät vastaanotti melkosen karismaattinen isäntä. Herra huolehti kaikesta erittäin hyvin ja valitsi meille hevoset ratsastustaitojen mukaan. Ja siitä se lähti. AIVAN UPEA kahden päivän ratsastusvaellus ja jo kauan sitten kuopatun unelman toteutus! Siis en pysty sanoin kuvailemaan sitä matkaa! Mun hevonen Othello oli sopivan reipas ja pääsin sen kanssa hyvään yhteistyöhön. Virtaa löytyi etenkin laukkapätkillä, joita oli todella paljon! Me kun kuviteltiin et lähinnä käyntiä mennään, mut paskat! Me saatiin laukata pitkiä pätkiä ihan keskellä ugandalaisia kyliä, jossa lapset ja aikuiset huuteli ja tervehti iloisesti. Huikeinta oli n. 1,5 km kiitolaukkapätkä peltojen keskellä ihmisten iloitessa ja huudellessa tienposkessa. Sytyin ihan täysin kun kannustin Othellon huikeaan kiitoon, n. 70 km/h. Se tunne oli uskomaton, kun viimein oltiin kukkulan laella ja päästettiin tunteet ilmoille. Mulla tais riemun kyynel vierähtää siinä kun sydän löi innosta hurjalla tahdilla ja hevonen puuskutti kaikkensa antaneena mun alla. :) Yöpymispaikkaan saavuttiin uupuneina lähes viiden tunnin yhtäjaksoisen ratsastamisen jälkeen. Voitte vain kuvitella miten uskomattomia fiiliksiä siinä kävi läpi! En oo ratsastanut KOSKAAN noin pitkään ja laukannu noin paljon! Ja olin hämmentyny siitä, kuinka kivuttomasti se kuitenkin meni. Loppumatkasta alkoi jalat puutua ja polvia vihloa, mutta kaiken kaikkiaan upeasti meni. Rentouduttiin ja syötiin äärimäisen hyvin. Käytiin Tuijan kanssa viruttelemas ittemme Niilissä ennen ihanan lämmintä suihkua. Mikä nautinto. Telttamajoituskin oli huippuluokkaa, joten kyllä siinä kelpas. Vielä kun isäntä ite kävi jututtamas meitä ja huolehtimas, että kaikki on hyvin jne. Seuraavana aamuna suomalaiset suorittajat oli tikkana pystys ennen aikojaan, vaikkakin hieman kankein jäsenin. Othellolle uus kenkä jalkaan ja muutama sananen vaihdettiin isännän kans jälleen, joka siis ihan varta vasten tuli hakemaan meidän rinkkoja. Kankein jäsenin selkään vaan ja uuteen nousuun. Hevosistakin huomas, että tänään on day number two. Parin ekan laukkapätkän jälkeen homma alkoi sujua, kun lihakset lämpes niin mulla kuin Othellollakin. Oli aivan upea päivä, joka meni todella vauhdilla ja ihme kyllä, se oli helpompaa kuin edellinen päivä. Ratsastettiin tunti niin tiheäs metsäs, että mukaan tarvittiin myös viidakkoveitsi ja suositeltiin myös boasaappaita :D Mut safarikengät ajo saman asian. Välillä oli vähän haasteitakin et päästiin sukeltemaan puiden alta. Viidakon jälkeen vedettiin ihan mielettömiä laukkasuoria ja mm. kiitolaukkakisat! Me Othellon kans voitettiin ko. kisa varmaan lähinnä siksi, että Tuijan Zeus hevosella oli kenkä huonosti kiinni. Zeus nimittäin on ihan mieletön tykki!! Itsensä voittanut olo oli, kun Othellon selästä hyppäsin pois ja pystyin rehellisestä sanomaan nauttineeni koko sydämestä. Lounaan jälkeen isäntä huolehti meidät ILMAISEEN bussiin, jolla körryyteltiin 3h kohti Kampalaa.

Hevoset ekan päivän ratsastuksen jälkeen. Jokainen heittäytyi piehtaroimaan heti kun varusteet oli riisuttu :)

<3

Pieni tauko, day number two

Ennen laukkapätkää

Zeus <3

Läpi vaan, kyllä siitä pääsee. =)

Martsu joutui hieman tiukkaan tilanteeseen. Tyttö jäi hepan kanssa jumiin oksien alle.

Onnellinen dille. Batman byysat kulahti reissus, mutta oli se sen arvoista!

Kavioura vei myös kalliolle ja kukkuloille.

Ugandalainen hotelli :)

Ensimmäinen kunnon kiitolaukkapätkä takana ja kaks muijaa hieman onnes <3

Matkalta halki kylien

Kampalassa majoituttiin Richardin luona, johon tutustuin Ugandassa olessani vuonna 2007. Kuuteen vuoteen ei oltu nähty, eikä mitenkään aktiivisesti pidetty ees yhteyttä. Mä vaan heitin faces että moi, kolme koleeta muijaa tarviis majotusta, oisko ideaa. Riku vastas heti että tänne vaan, hänen luona on tilaa! Se tuli meitä hakemaan ja huolehti kaikesta! Nukkui ite sohvalla, jotta mä sain kömpiä sen sänkyyn! Käytiin parilla olusella Kampalan yöelämäs ja oltiin sosiaalisia muutamien muiden mzungujen ja paikallisten kanssa. Harmikseni jouduin toteamaan, että "mun" kantis eli Bubbles O'Learys oli KIINNI sunnuntain kunniaksi :( Mutta Mish Mash kelpas meille. Päädyttiin nukkumaan joskus kahden aikaan kunhan ensin oltiin istuttu keittiönlattialla seuraamas heinäsirkan yritystä kiivetä perse eellä puuhun. :D Seuraavana päivänä suomalaiset ei ihan niin paljoa suorittanu, vaan mentiin Kampalaan shoppaamaan afrikkamatskua. Kampala oli muuttunu kuudessa vuodessa sen verran, etten ihan joka kadunkulmaa kyllä haltsannu, mutta kyllä me African Villageen löydettiin jotta saatiin rahat törsättyä ;) Kurssi oli vähän hakusessa ainakin eräillä :D Syötiin vielä Rikun japanilaisessa Yujo raflassa. Päädyin syömään elämäni ekan kerran sushia, joka tosissaan oli hyvää! Muutenkin ruuat oli kohillaan. Riku oli tilannu meille pöytään vielä friteerattuja jättikatkiksia ja kanaa yms. Siis meistä TODELLAKIN huolehdittiin. <3 Ja siitä kiitokseksi mä perhana unohdin mun bikinit Rikun luo, yps. Matkalla YÖbussiin sain vielä likat yllytettyä ostamaan heinäsirkkoja. Ja sain Martsun (pientä voimaa apuna käyttäen) syömään ainakin yhden! ;) Melkosen rasvasia ja rapsakoitahan ne oli, just niin ku muistelinkin... Ei sitten koko pussia vedetty, vaan annettiin ne jollekin nälkäiselle vartijalle. Joka oli ehkä vähän mehukeitoiskin. :D Bussiin päästiin pienen jännitysmomentin siivittämänä, sillä mun vahtiessa tavaroita, tytöt lähti urinoimaan. Ja jumaleissön, Martsu jäi lukkojen taa vessaan ja Tuija ravaa apua huutaen ympäri ostoskeskusta. Mä hermoilin kun bussi odottelee matkustajia enkä ees kuullu puhelinta. Onneksi Tuija ei ookaan mikään ihan perusmuija, vaan teki elokuvat ja potkas vessanoven auki :D Ei muuta ku muijat bussiin ja 14h matka edessä. Pilkkopimeällä tiellä tehtiin semmosiakin ohituksia, että mä pistin silmät kiinni ja aattelin et "Herran haltuun". Tuija puolestaan heitti rukoukset ilmoille ja Martsu laski vaan tilastoja. Rajamuodollisuudet hoitui suht reippaasti, vaikkakin muutamat toiset ihmiset sai mun sapen kiehumaan. Pientä sekoilua viisumiasioiden suhteen ja hämmästyneenä me todettiin, ettei meidän rahat kelpaa. Siispä sama SINGLE-ENTRY viisumi toimi edelleen ja menin sillä jo toisen kerran Kenian puolelle... Noin yhden aikaan meidän bussi pysäytettiin. Sisään saapasteli solttupoikia rynnäkkökiväärit olalla ja alkoivat tarkistella passeja. Westgaten terrori-iskun seurauksena meidänkin bussista etittiin epäilyttäviä tyyppejä. Siis myös mun passi syynättiin. :D Olihan sekin yhden sortin kokemus antaa passinsa epämiellyttävän oloiselle soltulle, jonka aseen lipas nojas mun pohkeeseen. Kaiken kaikkiaan bussimatka meni hyvin kivuttomasti ja sain jopa nukuttua, vaikkakin mulla oli niin liukas penkki, etten ihan oikeasti meinannu pysyä siinä :D 

Richard aka Riku aka Kinkki joku minkki kainalos.

Bubbles <3

Tuija: "Tää on 3000 eli paljon tää on?" E tai M: "JAA KAHDELLA JA POISTA NOLLIA!!"

Mun ekat sushit :)

Matkassa mukana vain kaikki tarpeellinen.

NAM! :) Niillä on silmätkin <3

Natsi-Elsa ja Martsun ensi kosketus heinäsirkkoihin :)

Huh, että semmosta settiä tällä kertaa! :) Ja taas ois jo lisää kerrottavaa kun tuon reissun jälkeen on ehditty käydä mm. pikaisella safarilla. Ja ai niin. Vaikka me peruttiin bussiliput ohjeen mukaan 12h ennen bussin lähtöä, niin yllättäen me ei saatu rahoja takaisin! :D "You have to talk to the manager. He's not around." Ylläri. Mutta se oli vaan hukkaan heittettyä rahaa, ei sen kummempaa.

Voikaa hyvin ja rakastakaa toisianne! <3

-elsa