Kokemuksia korkeanpaikan leiriltä.

JAMBO! Oli pakottava tarve aloittaa hyvin kliseisesti, sillä onhan tässä jo mukavasti aivot kääntyny Afrikka-asentoon ja sielu soljahtanut elämään täällä. Näistä neljästä päivästä pystyisin saamaan aikaan kunnon eepoksen mutta pyrin olemaan epäuskollinen tyylilleni ja hieman niukkasanaisempi kuin normaalisti. ;) (Säälittävä yritys!)

17.11 aamutuimaan mun kaviot siis iskeytyi Kenian maan kamaralle. Kolmen viikon loma alkoi totaalisessa koomassa ja univelassa, niin mulla kuin Martsullakin. Yö lentokoneessa ei käynyt missään muodossa levosta, vaan sinnikkäästä yrityksestä huolimatta uni pysyi hyyyvin kaukana mun kropastani, eikä Martsukaan nukkunu silmällistäkään. Jotenkin siinä sitten saatiin ittemme, kaikki neljä rinkkaa ja käsimatkatavarat rehattua tukikohtaamme. Vastaanottajat oli melkein yhtä kovassa kra..koomassa joten ihan rehellisesti me elbailtiin siis lähes koko päivä… tai ainakin aamu. Parin tunnin unien jälkeen hoidettiin lähinnä perusasiat eli haettiin massit pullolleen Kenian shillinkejä (ja taas on rahaa niin ettei paskalle taivu, sillä 100 KSH on noin 1€), päivitettiin facebookit ja vesivarastot. Illallinen oli katettu ulos kynttilöiden valoon. Koko perhe (johon siis myöhemmin asetun au pairiksi) oli kokoontunut pöydän ääreen ja me saatiin tuntea olomme tervetulleiksi herkkuja notkuvan pöydän ääressä. Pöydän yläpuolella olevat oksat puolestaan notkui apinoista, joita me juuri Afrikkaan tupsahtaneet skandinaavit niskat jumissa ja suut auki tuijoteltiin. Nää veikeät otukset ei kyllä kuulu kenenkään suosikkeihin sillä tyypit pruukaa vierailla vaikkapa sisätiloissa jos ikkunat tai ovet jää auki ja ruokaa näkösälle. Mutta siis, ei ihmeitä ekana päivänä. Kiitos ja hyvää yötä.

Väkivaltaista hampaiden pesua Amsterdamissa. Yritänkö oksentaa?

Ja vielä olis se 8,5h lento edessä. Naama tossa kuosissa. Hyvin menee.

Maanantaina aukeskin sitten ihan uusi maailma kun oltiin saatu nukuttua 11 tuntia ihanan sikeästi kirpuista huolimatta. Suunnaksi otettiin Mogra Rescue Centre koko kolmen koplalla eli Tuija lähti toki mukaan opettamaan talon tavoille. Matka taitettiin bodabodalla (mopotaksi). Aamullahan ajattelin että ois kiva näyttää tytöltä ja heitin päälleni mekon. Pääsin siis oikein nostalgisiin tunnelmiin kun asettauduin sivuttain kuskin taakse. Ihanaa J Martsu ei välttis ollu yhtä innoissaan. :D Mutta neito on uskaltautunut sen jälkeen useammankin kerran kyytiin, joten ei tää ihan pieleen menny :) Siinä kun huristeltiin kohteeseen niin mietin että kuolla vois koska vaan, mutta harvoin on mahis tehä se bodabodan kyydissä Afrikassa. :D (Anteeksi äiti!) Yritin kuskin olan yli vähän vilkaista nopeusmittaria varmistaakseni että mennäänkö tässä nyt reilua kuuttakymppiä vai kuinka pielessä mun ”tukkatötterö-nopeusmittarini” on. Kuskin mittari ei ratkaissut mun pähkäilyä, sillä neula pyöri villisti nollan ja kahdensadan väliä. :D En tiedä missä menee vikaan kun ei tajua pelätä, vaan touhu oli musta ihanaa :D

Anteeksi äiti!

Mograssa  meidät otettiin vastaan ihanan ystävälliseen afrikkalaiseen tyyliin. Hannah eli lastenkodin suuri sydän ja äiti halasi ja jututti pitkään. Halauksia sateli loputtomasti myös lastenhuoneen puolella, jossa on pienet alle kouluikäiset lapset sekä ihan vauvat. Siis ne lapsethan on kerta kaikkiaan ihania ja avoimia. Ei vierastamista vaan huutaen juostiin syleihin, kiinni jalkoihin, käsiin tai vaikka paidan helmaan. <3 Martsu sai heti uuden bestiksen Moseksesta, joka nyhti hihassa kiinni koko pienen lapsen temperamentillaan. Vierailu lastenhuoneen puolella jäi pikaiseksi, koska otettiin suunnaksi saman tien Matharen slummikoulu eli Mogra Star Academy. Mogra Rescue Centre ja Mogra Star Academy on siis meidän Asante -yhdistyksen ekat avustuskohteet! Tarkempaa infoa ko. paikoista ja avustamisesta tulee meidän yhdistyksen nettisivuille. Tämä blogi pysyy enemmänkin omana päiväkirjanani. By the way: Asantella pyyhkii hyvin ;) 

Nonniin, back in business.  Mathare on Nairobin toiseksi suurin slummi, jossa jokapäiväisestä leivästä kamppailee n. 500 000 ihmistä. Mietipä sitä! Meidät vietiin kierrokselle tähän n. 900 lapsen slummikouluun, joka on ainoa pelastus näille pienille slummien kasvateille. Koulutus on ainoa tie ulos slummeista. Koulussa vierailu oli sanoin kuvaamaton kokemus, enkä pysty mitenkään sitä teille tähän auki kirjoittamaan. Ehkä kuvat kertoo jotain. Kierreltiin luokkia päiväkoti-ikäisistä aina yläasteikäisiin asti. Näin äkkiseltään sanoisin, että vaikka puitteet on huonot (jopa surkeat), päivät pitkiä, ruokaa vähän ja luokissa tuhottoman kuuma niin lapset oli kaikki iloisia. Lähes jokaisessa luokassa meitä oli vastassa ryhdikäs kuorotervehdys tai laulu <3 Mitä ylemmäs rakennuksessa kavuttiin, sitä kuumemmiksi luokat kävi. Secondary schoolia käyvät oli ylimmässä kerroksessa ja ainakin pohjolasta juuri Afrikkaan heilahtanut mzungu puuskutti kuumasta ja hiksaa pukkas sen verran että olin ihan tyytyväinen, että aamulla tyttömäisyyksissäni valitsemani mekko oli musta. Ja eipä sielä ihan jokainen tikkana ollutkaan tapittamas vaan joukossa oli onneksi myös hieman rennompia sieluja tai sitten vain kuumuudesta ja nälästä uuvuksissa... Itse samaistuin hyvin vahvasti erääseen tyttöön, joka torkku reteesti pää pöydän kannella ja toinen käsi seinää vasten retkottaen. Ihan tuli omat opiskeluajat mieleen. :D Koulusta vois kirjoittaa loputtomasti, mutta lupasin pitää tämän lyhyenä… jossa olen jo täysin epäonnistunut. Sen verran pakko sanoa että koululla ei ole enää mahdollisuutta tarjota kaikille kouluruokaa. :( Pienimpien lapsukaisten masut pyritään saamaan täyteen. Voi kun pelkkä Pyhä Henki riittäiskin ruokkimaan näiden kaikkien suut, mutta valitettavasti se tuntuu olevan raha joka puhuu… Ja kun sitä ei ole niin tilanne on tämä. 

Kaksi pientä tyttöä lähti sitten pyynnöstämme viemään meitä koteihinsa… Vaikka telkkarista on nähny slummeja niin oli se vaan ihan eri asia kävellä ite niitä pieniä, likaisia kujia ja pujotella peltihökkeleiden välissä (suomeksi) paskavesiä väistellen. Toisen tytön koti oli aikuisten oikeasti mun vessan kokoinen!! Ja siinä asui neljä ihmistä; kolme lasta ja heidän äiti. Vanhin poika oli muuttanut pois kun tilaa ei ole. Pieni ”sohva”, penkki ja pöytä jossa kupit. Keittiö, olohuone ja makkari samas paketis. Vessa/kylpyhuone ei tasan kuulunu vuokrasopimukseen, jossa määritelty kuukausittainen summa on n. 1000-2000 KSH (10-20€/kk)…  Voin kertoa että oli siinä kohtaa vitsit itellä vähis ja takki hieman tyhjä. En tiedä selviäisinkö päivääkään kyseisissä oloissa. Toisen tytön koti oli isompi, mutta väkeäkin oli sitten sitä mukaan. Keittokomero ja kodinhoitohuone oli ulkona. Voin vain kuvitella miltä sen savimaa näyttää rankkasateiden aikaan… Ohitettiin pari kertaa myös slummin kaatopaikka jossa hyöri ihmisiä jätekasan päällä ja arvaatte varmaan millä asialla. Ruokaa etsimässähän siellä oltiin yhdessä porsaiden kanssa. En sitten koko kierroksen aikana tosiaankaan kehdannu kaivaa järkkäriä esiin laukusta vaan häkeltyneenä tyydyin kuvaamaan pokkarilla, joka sekin tuntui vähän vaivaannuttavalta. Kuvien laatu ei siis oo häävi mutta vitut siitä, ei tasan tehny mieli alkaa ”leveileen” jollain järkkärillä, jonka hinnalla ruokkis molempien tyttöjen perheitä hyvän tovin. Eikä huvittanu alkaa perehtymään johonkin asetuksiin. Tietty vähän heitettiin fyffee perheelle, kun kerran avasivat ovensa koteihinsa. Ja siis sen haluan vielä sanoa että slummeissa asuu ihmisiä jotka saattaa olla työssä esimerkiksi vartijana ja osa slummikoulun opettajistakin asuu siellä. Mietipä vielä sitä.

Matharen slummikoulun oppilaita

Eskarilaisia

Ja kyllähän meille laulettiin! ISOON ääneen :)

Slummin katuja, sitä ittiään siis.

Neljän hengen perheen keittiö, makuuhuone ja olohuone. Vuokra 10-20€/kk

Kotikatu vaiko avoviemäri?

Greetings from Finland

Slummikoulun pihasta kuvattuna

Eka päivä oli hyvä startti puolen vuoden kehitysmaaelämälle. Pääsi suoraan asian ytimeen ja katsomaan kohteita joihin itsekin pyrkii saamaan apua perille. :) Toinen päivä kulutettiinkin sitten vähän toisella tavalla. Aamutuimaan pikanen aamupala ja reppuun eväät. Joihin siis kuului myös henkilökunnan väen vängällä mukaan tunkemat kananmunat. Me oltas haluttu keittää ne koviksi koska kuka nyt löysästä munasta tykkää, mutta kello kävi eikä ehitty. Afrikkaiseen tyyliin ne haluttiin meille kuitenkin mukaan laittaa ja niinpä ne kävi kattilassa kiehahtamassa ja tungettiin mukaan reppuun. Matka alkoi, bodabodalla bussipysäkille, bussilla Naivashaan 1,5h. Sieltä napattiin lennosta taksi ja pyhkästiin Mt. Longonotin juurelle. Suomalaiset tositurret  lähtee retkeilemään, jee! Ei muuta kuin vielä vähän evästä naamariin ennen nousua. Siinä vaiheessa esiin astui jälleen jo kuuluisaksi (mun ja Martsun kesken) tulleet kananmunat. Munan heilautus korvan juuressa herätti epäilyksen sisälmyksen olomuodosta, mutta päätettiin kuitenkin ottaa asiasta ihan rehellisesti selvää. Lähempi tutustuminen paljasti munan todellisen mitan, joka oli selvästikin millilitroissa. Siispä päädyttiin antamaan kananmunat tädille, joka myi meille liput Mt. Longonot National Parkkiin. Siispä marssimaan… Suomalaiset tositurret pääsi etenemään ehkä 500 metriä ennen kuin alettiin heittää aurinkorasvoja kehiin. Joku aivopieru kai multa oli aamulla päässy kun olin jättänyt ardevoiteen levittämättä ja kaiken lisäksi koko putelin kotiin. Vähän kiittelin itteeni. Huoh. Siis 10 suojakertoimella pistettiin tää albiino nousemaan paahteessa ylös rinnettä. Ja voi poiijjaat ku kaks iiihanaa somalaista muijaa puuskutti ja vähä päästeli ärräpäitä itteensä pettyneinä. Matka ylös 2560 metriin oli 3,1 km pitkä, kapea, jyrkkä, hiekkainen, pölyinen ja flipoonen. Pitkästä aikaa syke nousi, hiki virtas, pakarat sanoi ”ootko tosissas” ja myönnettävä oli että 200 metrin jälkeen on ehkä pakko pitää paussi. 2 litraa vettä mieheen ei tosiaankaan ollu liiottelua siinä paahteessa ja sillä hikoilulla. :D Kuumotus kävi kovaksi ja iho heitti punakaksi. Siispä urheilutoppi hikimärkään reppuun ja Elsalle päälle pitkähihainen paita, kiva. Joka kyllä aidosti oli päivän paras idea!! Ylös kun päästiin niin kyllä todellakin sai huokailla sen kauneuden edessä! Mt. Longonot on siis sammunut tulivuori, jonka kraateri on upean vehreä ja jonka huipulta avautuu silmän kantamattomiin The Great Rift Valleyn maisemia! Evästeltiin kraaterin reunalla huokaillen ja luonnosta nauttien. Ja otettiin teiniposekuvia. ;) Taivas veti synkäksi ja etäisiä ukkosen jyrinöitä alkoi kuulua ,joten ei lähdetty kiertämään kraaterin reunalla menevää polkua joka ois vieny arvioilta pari tuntia. Suunta alas ja matka taittui ilman hengästymistä reippaassa puolessa tunnissa. Syke kyllä nousi muutamassa tiukassa laskussa/kurvissa. Alas ois päässy vaikka rehellisesti persemäkeä laskemalla, mutta tyydyimme kävelyyn kilo hiekkaa kengissä. :D Mietittiin siinä et miten nää paikalliset mirkut sinne kiipeilee mekoissa ja sandaaleissaan kun perussuomalaiset turret heitti urheilutopit päälle, lenkkarit jalkaan ja proteiinipatukat reppuun. Lohdutti sentään se et joku mirkku oli luopunu korkosandaaleistaan polun puolivälissä… :D Alhaalla sitten pyyhittiin pahimmat pölyt ja tehtiin sama reitti takaperin Nairobiin. Siinä kun tadea odoteltiin niin toimiteltiin parin muun turren kans. Oltiin vähän kahvilla kun he tuumas ottavansa main roadilta matatun suoraan Nairobiin, kun meille just oltiin parin-kolmen tyypin toimesta kerrottu ettei semmosta ole. Aamullakin he oli ihan suorinta tietä päässeet kohteeseen kun me sompailtiin sinne Naivashan kautta… Noh, ei se mitään kun matkustaminen piripintaan täytetyllä rakolla on kuitenkin verrattain rattoisaa touhua. :D Kaiken kaikkiaan hieno päivä! Ihanaa oli urheilla ja nautin kyllä siitä että matkusteltiin juuri samalla tavalla kuin kuka tahansa kenialainen eli 14paikkaisessa Hiacessa, jossa on aina tilaa yhdelle ihmiselle tai kanalle. :D

Hmmmm....

Ja totuus valui esiin...

Should I be worried?

Ylöspäin käy suorittajan tie...

Pönötys osa 1/250. "Tonne me muijat mennään, nih!!"

Pönötys osa 2/250. Suomalainen suorittajamirkku poseeraa! Ylpeänä saavutuksestaan?

Teinit Mt. Longonotilla <3

Kraateri

Siellä se Elsa näyttäis keskittyvän johonkin tärkeään. :D

Päivän rusketukset pystyi pesemään pois illalla :D

Peruskiska.

Päivä huipentui kun VIIMEINKIN me kaikki kolme Asante ry:n voimanaista istuttiin läppärit nokan edessä pöydän ääreen ja kokoustettiin. Lähes NELJÄ TUNTIA!! Asiasisällöt nettisivuja varten on erittäin hyvässä lyönnissä ja domainkin melkein OK ;) Konsultaatioita domain-asioihin liittyen lähti kyllä Suomeenkin, mutta kiitos äiti että jaksoit iltahämärissä kävellä varastolle ja kaivaa mun tavaroiden joukosta sen yhden tuiki tärkeän paperin. :) Mutta ootelkaapa innolla, emme tuota pettymystä. Sivuista tulee ihanat J Illalla pestiin vielä rusketukset pois ja totesin että pitkähihainen paita oli hikoilun arvoinen. Palovammat oli minimaaliset!

Ihana olla täällä taas! Kaikki on jotenkin todella kotoista… Vois kai sitä ahdistua siitä että yöllä sataa sänkyyn joka on myrkytetty kirppujen vuoksi… Helpottaa toki ittee se ettei mulle tuu noista kirppujen puremista paukamia tai kutinaa. Martsu puolestaan krapais varmaan mielellään noita pahkuraisia (mutta nättejä) jalkojaan. Onneksi Bucort ja antihistamiinit helpottaa oloa. Ja vaikka öisin sataa ja vieläpä suoraan sänkyyn niin ratkaistiin asia sillein et käännyttiin nukkumaan toisin päin. Pää pysyy kuivana, jaloilla ei niin väliä. Toki asiaa hoidettiin muillakin keinoin.

Kirpuille kyytiä

Huh, mikä vuodatus ja sori parit huonot läpät ;) Säästääkseni teitä jätin tän päivän vielä kertomatta… :D Huomenna herätys klo 5:00, suunnaksi Uganda(!!) ja luvassa 11-13h bussissa, jossa ei ole vessaa ja joka pysähtyy kaks kertaa. Siispä skippaamme aamukahvit ja teimme herkkuleivät yms. evääksi. :) Matkaan lähdetään kolmen koplalla; minä, Martsu ja Tuija. Suunnitelmissa on viimein uusia Niilin koskienlasku ja uutena kokemuksena tehä se jo kuuluisaksi tullut parin päivän ratsastusvaellus!! Kertoilen sitten sen jälkeen, että kuinka sekaisin voi tytöt olla kun käsissä on neljän maan valuuttaa... Kukkarossa poltteli tänään mm. 420 000USH :D Piakkoin tiedämme myös onko mahdollista selvitä tällä kokemuksella parin päivän ratsastuksesta vaurioitta. (Laitan Batmanit jalkaan, tueksi ja turvaksi)

Ai niin, ja kaikkia aina kiinnostaa se, että joko muistutan enemmän ihmistä kuin vainajaa (eli oonko ruskettunu) ja kuinka kuuma on niin voin kertoa, että ihan samanvärinen oon ku lähties. :D Järin kuuma ei ole, vaan vettä ripsahtelee toisinaan, etenkin öisin. Ja otetaanpa huomioon, että olen jatkuvalla korkeanpaikan leirillä, sillä Nairobi on n. 2 km merenpinnan yläpuolella. Eiköhän tässä kulmakarvoistakin kohta väriaineet häviä ja kun loput tekoripsetkin tippuu niin melko naturelli muija aka Saimi Hoyer täällä kulkee.

PUSS :*

-elsa-